Sankarille

Sankarille. Kirjoittanut Kaarlo Luoto

Sä nousit tarvittaissa, ennen et.

Et julki tuonut unelmia,

ja sulla sydän sulki aikehet

ja määrään johti askelia.

Ol’ omaan rintaas sulla syöpynyt

tään kansan huoli huomenesta,

ja okaitansa sorto heitellyt

tarhasta vihan kateisesta.

Maan vainovaltaa kävit vastahan

sä siellä missä lujin pylväs,

ja yksin voitti turman tuhoisan

sun tarmos luja, henkes ylväs.

Et oman edun työhön halpahan

sä käynyt säästäin eloasi

ja salaluihun lailla arkaisan;

ol’ urhon henki rinnassasi.

Vain vapaus sen hengen antaa voi

ja luja oikeuden tunto.

Ja lempi kansaan silloin vihannoi

kun kasvaa jalo sankarkunto.

On hyveet silloin sielun valtiaat

näin suurehen kun työhön johtaa,

ja siemen hyvä kukat loistokkaat

voi suoda, värin kirkkain hohtaa.

Sä vapautta pienen synnyinmaan

vaan ihannoit ja murhein huolit.

Sen eestä astuit työhön jaloisaan,

sen eestä elit, sille kuolit.

On suurta, pyhää sekä ihanaa

näin kuoloon käydä vapain rinnoin,

kun kansan eestä elon tarjoaa

sun laillas puhtain, jaloin innoin.

Tää lempes sulle urhon nimen toi

ja työhön kauniin kaijun antaa,

se mieliin vielä uskon nousta soi

ja vapauden lipun kantaa.

Sinulle siunaustaan huokajaa

tää kansa, muistaa taistelosi:

nyt nuku sulounta rauhaisaa

sylissä armaan morsiosi.

Jos milloin sankareista laulellaan

ja aatos silmää muistoin vyötä,

niin siellä aina nimes mainitaan

ja kuoloas ja urhon työtä.

Kun ajat heittää maihin varjojaan

ja unhon lumiansa yhä,

et unholaan jää sinä kuitenkaan,

on meille muistos’ aina pyhä.

Lähde: Luoto, Kaarlo 1908: Ristikon takana. R. Tuomi, Helsinki.