Satakieli (Hellén)

Satakieli. (Tarun mukaan) Kirjoittanut Immi Hellén

Kun tarhasta Eedenin ajettiin

pois Aadam ja Eeva ennen,

heitä seurasi koira uskollinen

ja lintunen välkkyväsiipinen,

moni muukin mukahan mennen.

Vaan portilla enkeli estelee:

»Jää luoksemme, satakieli!

Siellä pahassa maailmassa mitäpä teet?»

»Oi, laulelen lohdun säveleet»,

sanoi lintunen hellämieli.

»Minä teen sulle ensin ystäväntyön,

jonka arvoa nyt et arvaa.»

Ja hän kosketti kädellä hiljalleen

höyhenpukuhun kullanvälkkehiseen –

heti oli se tuhkanharmaa.

Ei nurkunut muutosta lintunen,

ei enkelin »ystäväntyötä»,

vaan jäljestä Eevan ja Aadamin

se liiteli sydämin sykkivin,

näin ollen murheessa myötä.

Ja ihmiset kulkivat maailmaan

ja paljon nyt onnesta puuttui.

Jota kauemmas Eedenin tarhasta

he eksyivät maailman matkalla,

sitä kovemmaks sydän muuttui.

Satakielen laulelo turhaan soi

sulohelkettä hellää, hyvää.

Tyly kohtelu raukan palkkana vaan:

moni herttainen laulaja surmataan –

ei missään sääliä syvää.

Sillä kieli sen pienoisen laulajan,

joka sävelet sointuiset antoi,

oli mielitty maailman rikkaitten,

ja huippuna hienojen herkkujen

sen juhliva pöytähän kantoi.

Pakopaikkaa etsien lintunen

nyt enkelin apua kiittää:

kas, kullanvälkkeiset pukineet

ois kätkön kauas jo ilmaisseet,

vaan harmaja suojaksi riittää.

Niin ihmisen tähden katkeraan

satakielinen surevi silloin.

Se kaihoo riemuja Eedenin

ja sinne pyy tavi takaisin –

oi, täyttyykö toivonsa milloin?

Ei päivin rohkene laulella,

vaan kaikki kun uneen vaipuu,

se silloin vaikeroi murhettaan,

kadotettua Eedenin onneaan.

Soi laulussa kutsu ja kaipuu.

Kun valvoo ihminen vuoteellaan

ja raskas on rauhaton mieli,

satakielen hän kuulevi säveleen –

paratiisinsa muistavi kadonneen.

»Sinne kutsutko mua, satakieli?»

1912.

Lähde: Hellén, Immi 1930: Lasten runokirja: Suomen pojille ja tytöille omistettu. Valistus, Helsinki.