Satamassa
| Satamassa. Kirjoittanut Heinrich Heine |
| Suomentanut Oskar Uotila. |
- Miekkonen mies, joka sataman saavutti,
- Ja jälkeensä jätti meret ja myrskyt,
- Ja nyt lämpöisessä ja rauhassa istuu
- Bremenin kelpo kellarissa.
- Miten sentään se mailma tuttuna, suloisena
- Kuvastuvi kuppukylkiseen lasihin,
- Ja miten tuo läikkyvä mikrokosmos
- Sulana suljuu janoiseen sydämmeen!
- Lasissa näkyy jos jotakin,
- Vanhan ja uuden ajan historja,
- Turkit ja Kreikat, Hegel ja Gans,
- Sitruunametsät ja vartioparaadit,
- Berlini, Schilda, Tunis ja Hamburg,
- Mut ennen muuta armaani kuva,
- Pien’ enkelinpää
- Rheinviininkultapohjalla.
- Ah, kuink’ ihana, ihan’ olet, armas!
- Sa olet niinkuin ruusu!
- Et niinkuin Shirasin ruusu,
- Tuo Hafislaulujen satakielenhemppu!
- Et niinkuin Saaronin ruusu,
- Tuo pyhänpunainen, profeetan ylistämä; –
- Sa olet kuin Bremenin kellarin ruusu!
- Se on ruusujen ruusu,
- Jota vanhemp’ on se, sitä sulommin kukkii,
- Ja sen taivainen tuoksu mun autuutti,
- Se innosti mun, se huumasi mun,
- Ja ellei ois mua pidellyt kiinni,
- Nupusta kiinni,
- Bremenin kellarin isäntä,
- Häränpyllyn heittänyt oisin.
- Tuo kunnon mies! yhdessä istuimme,
- Ryypimme kuin veljet,
- Pakisimme korkeista, salaisist’ asioista,
- Huokasimme ja vaivuimme toistemme syliin,
- Ja hän minut käänsi rakkauden uskoon, –
- Join pahinten vihamiesteni maljan,
- Kehnoille runoniekoille anteeksi annoin,
- Niinkuin mullekkin anteeks’ on annettava,
- Hartaudest’ itkin, ja vihdoin
- Aukesit minulle portit autuuden,
- Jossa kaksitoist’ apostolia,
- Nää pyhät tynnyrit,
- Ääneti saarnaavat, ja sentään niin selvästi
- Kaikille kansoille.
- Nää ne on miehiä!
- Näöttömät päältä, puisissa puvuissa,
- Ovat he sisältä kauniimmat, kirkkaammat
- Kuin kaikki komeat leviitat temppelin
- Ja Herodeen seura- ja hovilaiset,
- Kultakoruiset, purpurapukuiset!
- Sitäp’ aina olen sanonut,
- Ei aivan alhaisten joukossa,
- Ei, paki parhaassa seurassa
- Eleli ainian kuningas taivaan!
- Hallelujan! Miten vienosti vilhuvat
- Beth-Elin palmut!
- Miten tuoksuvat Hebronin myrrhat!
- Miten lorisee Jordan ja riemusta huljuu! –
- Myös kuolematon sieluni huljuu,
- Minä huljun sen kera, ja huljumasta
- Mun tuop’ ylös portaita kadulle
- Bremenin kellarin kelpo isäntä.
- Sä Bremenin kellarin kelpo isäntä!
- Katsos, talojen katoilla istuu
- Enkeleitä juopuneina ja laulaa;
- Tuo loimuava aurinko tuolla
- On vainen punakka, juopunut nenä,
- Maailmanhengen nenä;
- Ja ympäri punakan mailmanhengennenän
- Kääntelekse koko juopunut mailma.
Lähde: Uotila, Oskar 1911: Oskar Uotila’n kootut runoteokset. II. Julkaissut Pertti Uotila. Suomalainen kustannus-o.y. Kansa, Helsinki.