Satanen muistelmia Pohjanmaalta: 31. Kuninkaallinen pari
| 30. Kustaa-Aatolvin käynti | 31. Kuninkaallinen pari. Satanen muistelmia Pohjanmaalta Kirjoittanut Sara Wacklin |
Satanen muistelmia Pohjanmaalta |
Ihminen rakastaa usein sitä, mikä on eritapainen kuin hän itse on. Tämä muistui mieleen sille, joka näki tämän kuninkaallisen parin. Nuoruuden vilkkaus, tunnollisuus, sielun voima ja hyvät avut loistivat nuoren drotningin suloisista silmistä, kuin taas nuori kuningas näytti kovalta, miehuulliselta, tylyltä ja melkein vanhuuden vakaiselta. Porvariston hevosten sinisinä vaunuja vetäessä näytti hänen muotonsa sanovan: koska juhdaksi olette ruvenneet, niin tehkää velvollisuutenne. Mutta drotningin lempeässä silmässä kiilsi kyynel valjuna istuessaan jyrkkämielisen puolisonsa vieressä ystävällisesti tervehtien iloitsevaa joukkoa.
Kuninkaallisten kunniaksi toimitti porvaristo päivällisen ja suuren paalin. Ne pidettiin kauppamies Spårmannin suuressa salissa.
Kaupungin tavallista hiljaisuutta tällä aikaa keskeyttivät riemuitsevan kansan ilohuudot joka kerta kuin korkiat matkalaiset jossakin liikkuivat. Ja vaikea oli ymmärtää, mistä tulivat ne väkijoukot, jotka nyt virtailivat Oulun kaduilla, jonka väestön luku vaan oli kolme tuhatta.
Tanssisalin koristukseksi oli koottu kaikki, mitä kaupungissa oli kalliimpaa ja koriampaa, vaikka jo parhaimmat oli käytetty kuninkaallisen asunnon koristukseksi. Porvaristosta oli valittu toimittajaksi kaksi isäntää ja emännäksi kaksi rouvaspuolta. Väsymättömällä vaivalla oli tänne toimitettu kaikkia herkkuja, joita vaan oli mahdollinen ollut saada. Parhaimmat saatiin kauppalaivain kuljettajilta, jotka tavallisesti muassansa toivat vierasten maaosain tuotteita isännillensä ja niitten rouville. Estelemättä luovuttiin nyt näistä, että muka saataisiin näyttää yleinen ilo siitä kunniasta, jonka korkiat vieraat tekivät pienelle kaupungille. Tuskin kumpikaan kuninkaallisista matkailijoista voi odottaa näkevänsä niin monta herkkua täällä Lapinmaan rajoilla pohjoisnapaa lähellä. Loistavaa ylöllisyyttä tosin ei ollut, mutta rehellinen hyvänsuoma oli sitä kauniimpi. Sekottamattomia viinejä, ulkomaan hedelmiä, sokuri-leipouksia ja muita makiaisia oli pöydällä, samoin parhaimpia maamuuramia posliini-vadeissa, Kiinassa tehdyissä. Suomuuramet lakkoina olivat melkein yhtä maukkaita. Pyyn ja peuran paistin näytti kehottavan eteläisten maitten paistia taisteluun. Lohi, nykyisin koskesta otettu, oli kuudella eri tavalla laitettu. Kotimaan ja ulkomaan herkut todistivat suomalaista kohteliaisuutta ja alamaisten rakkautta ruhtinastansa kohtaan.
Kuninkaallisessa seurassa oli eräs irvihammas narrina. Nauraa irvistellen talonpojan tavalla hääpohmelossa, koetti hän pilkata tätä kuninkaallisille vieraille osottamaa vanhanaikaista kohteliaisuutta. Mutta kaupunkilaiset antoivat hänen pilkantekonsa anteeksi, arvattavasti siitä syystä, että arvelivat aivan vähä olevan järkeä tukkakähkyräinsä alla, joita yhä sormillansa hierteli. Pilkan vuoksi lausui hän paitsi muita eräälle nuorelle tytölle: ”te kun olette niin täydellisen ihana, voisitte kyllä antaa aistimistanne yhden ja sittekin olla viehättävä! Minkä niistä mieluisemmin antaisitte, jos teitä siihen vaadittaisiin?”
Hänen lepertelemisestänsä suuttuneena vastasi tyttö lyhyesti: ”kuuloni, hyvä herra”, sulkien korvansa hänen lörpötyksiltänsä.
Kuningas ja kuningatar itse eivät tanssineet, mutta käskivät seuraajansa tanssia niitten kaupungin nuorten neitojen kanssa, jotka erittäin olivat ansainneet heidän huomionsa. Niitten joukossa oli kuningas erinomasella suosiolla havainnut rikkaan kauppiaan Erik Candelbergin ainoan tyttären, joka oli kaupungin kauniimpia. Hän oli vaatetettu kansallispukuun vaikka se oli kalleista aineista, joka miellytti kuningasta paremmin kuin toisten rouvaspuolten ulkomaan tapainen puku.
Kuningas sanoi tahtovansa nähdä mamseli Candelbergin tanssivan. Heti vei hoviherroista yksi ujon kaunottaren katrilli-tanssiin paikalle kuninkaallisten lähinnä.
Silloin nähtiin kylmäluontosen Kustaa-Aatolvin ihastuksissa katselevan tätä luonnon tyttöä joka punastuvan ruusun tavalla ei tohtinut nostaa suloisia sinisiä silmiänsä kuninkaallisen majesteetin puoleen. Monet ajat myöhemmin muisteli Kustaa-Aadolf ihanaa Suomalaista tyttöä tykki-lakkinensa. Kuninkaan huviksi olivat moniaat hovi-neidit suostuneet käyttämään tällaista pää-vaatetusta, mutta kuin kerran käyskennellessään erhetyksestä luultiin tavalliseksi neidiksi, niin eivät vastedes milloinkaan uskaltaneet käyttää tykki-lakkia.
Kanuunain paukkuessa juotiin korkeain vierasten malja ja vasta aamupuoleen loppuivat pidot, jonka kuninkaalliset jo varemmin olivat jättäneet.