Satuja Si-Si-Dusista

Satuja Si-Si-Dusista. Kirjoittanut Katri Vala

Kastehelmi.

Si-Si-Dus,

kaunein keiju kuun alla,

löysi takkiaisen lehdeltä kastehelmen,

suunnattoman suuren.

Hän vieritti sitä

ja katseli nauraen

ylen soman persoonansa

hullunkurista kuvaa.

Vihdoin upotti hän päänsä siihen

ja näki ihmeellisen maailman

kasteen peittämillä silmillänsä.

Tanssiaiset.

Kuu oli lainannut kultaisen kiekkonsa

tanssilattiaksi Viisaan Kiven luo.

Siellä olivat kaikki,

kukaan ei jäänyt kutsumatta.

Si-Si-Dus antoi jokaiselle

kallisarvoisen puvun.

Si-Si-Dusin hunajakakut olivat kaikki yhtä hyvät.

Kuitenkin monet itkivät,

monella oli pilkallinen hymy,

onnellisia olivat vain lapset.

Si-Si-Dus rummutti suruissansa

kengällänsä kuun kiekkoa.

Mustat miehet.

Pienet mustat miehet

tulivat uhkaavina Si-Si-Dusin luo:

– Sinä et kumarra miekkaa,

sinun tanssiaisissasi käyvät kaikki,

sinun valtakunnallasi ei ole rajaa.

Me olemme päättäneet

kaataa taikinakaukalon ylitsesi

ja istua vahvasti sen päälle.

Si-Si-Dus pyysi hämmästyneenä

oravaa tulkitsemaan hänelle

tämän muukalaisten puheen.

Sekasorto.

Kukaan ei tiennyt,

mistä tämä sekasorto tuli:

ilkeät ampiaiset risteilivät joukoissa

kauhea keihäs ojossa,

sittiäiset pörräsivät

ja poukahtelivat vasten puita,

mutta sepät marssivat tuhatlukuisina

ja paukuttelivat niskojansa.

Kukat pynstelivät varsissansa,

ne tahtoivat lentää kauas,

mutta kaatuivat paikoillensa.

Si-Si-Dus oli onneton

kauniin maansa tähden

ja hän pyysi taivaalta pienen pilven

pyyhkiäksensä kyyneleitä ja verta.

Laulu.

Si-Si-Dus katseli ihmistä

ja sääli häntä.

Työtä ja unta ja harmaita ajatuksia,

sitä oli ihmisen elämä.

Ja Si-Si-Dus meni ihmisen luo

ja lauloi hänelle pienen laulun,

laulun metsästä ja valosta ja vapaudesta.

Ja ihminen kuunteli

ja heikko valo tunkeutui

hänen pimeään sydämeensä.

Mutta illalla oli Si-Si-Dusin nälkä.

Kun ihminen sen huomasi,

meni hän kiireisesti askareihinsa.

Uni.

Si-Si-Dusin uupumus oli ääretön.

Kauneus oli kuollut,

ilma oli vihan huurua täynnä.

Si-Si-Dus meni meren rannalle

ja viittoili väsyneellä kädellänsä.

Unen laiva vei hänet kauas.

Si-Si-Dus nukkui tuhat vuotta.

Herätessänsä näki hän auringon

huuhtovan kasvojansa aamuisessa metsässä.

– Si-Si-Dus, sanoi aurinko, nyt laula!

Maassa ei ole ainoatakaan rajaa,

kaikkialla kulkee vapaa veljemme! –

Si-Si-Dus nousi kukkivan puun oksalle,

ja kaikki puut katsoivat häneen.

Si-Si-Dus ponnahti taivaan sineen,

sieltä soi hänen helmeilevä laulunsa

yli kirkastuvan maan.

Lähde: Vala, Katri 1934: Paluu: runoja. Werner Söderström Osakeyhtiö, Porvoo.