Siirry sisältöön

Satuja Si-Si-Dusista

Wikiaineistosta
Satuja Si-Si-Dusista.

Kirjoittanut Katri Vala


Kastehelmi.

[muokkaa]
Si-Si-Dus,
kaunein keiju kuun alla,
löysi takkiaisen lehdeltä kastehelmen,
suunnattoman suuren.
Hän vieritti sitä
ja katseli nauraen
ylen soman persoonansa
hullunkurista kuvaa.
Vihdoin upotti hän päänsä siihen
ja näki ihmeellisen maailman
kasteen peittämillä silmillänsä.

Tanssiaiset.

[muokkaa]
Kuu oli lainannut kultaisen kiekkonsa
tanssilattiaksi Viisaan Kiven luo.
Siellä olivat kaikki,
kukaan ei jäänyt kutsumatta.
Si-Si-Dus antoi jokaiselle
kallisarvoisen puvun.
Si-Si-Dusin hunajakakut olivat kaikki yhtä hyvät.
Kuitenkin monet itkivät,
monella oli pilkallinen hymy,
onnellisia olivat vain lapset.
Si-Si-Dus rummutti suruissansa
kengällänsä kuun kiekkoa.

Mustat miehet.

[muokkaa]
Pienet mustat miehet
tulivat uhkaavina Si-Si-Dusin luo:
– Sinä et kumarra miekkaa,
sinun tanssiaisissasi käyvät kaikki,
sinun valtakunnallasi ei ole rajaa.
Me olemme päättäneet
kaataa taikinakaukalon ylitsesi
ja istua vahvasti sen päälle.
Si-Si-Dus pyysi hämmästyneenä
oravaa tulkitsemaan hänelle
tämän muukalaisten puheen.

Sekasorto.

[muokkaa]
Kukaan ei tiennyt,
mistä tämä sekasorto tuli:
ilkeät ampiaiset risteilivät joukoissa
kauhea keihäs ojossa,
sittiäiset pörräsivät
ja poukahtelivat vasten puita,
mutta sepät marssivat tuhatlukuisina
ja paukuttelivat niskojansa.
Kukat pynstelivät varsissansa,
ne tahtoivat lentää kauas,
mutta kaatuivat paikoillensa.
Si-Si-Dus oli onneton
kauniin maansa tähden
ja hän pyysi taivaalta pienen pilven
pyyhkiäksensä kyyneleitä ja verta.

Laulu.

[muokkaa]
Si-Si-Dus katseli ihmistä
ja sääli häntä.
Työtä ja unta ja harmaita ajatuksia,
sitä oli ihmisen elämä.
Ja Si-Si-Dus meni ihmisen luo
ja lauloi hänelle pienen laulun,
laulun metsästä ja valosta ja vapaudesta.
Ja ihminen kuunteli
ja heikko valo tunkeutui
hänen pimeään sydämeensä.
Mutta illalla oli Si-Si-Dusin nälkä.
Kun ihminen sen huomasi,
meni hän kiireisesti askareihinsa.

Uni.

[muokkaa]
Si-Si-Dusin uupumus oli ääretön.
Kauneus oli kuollut,
ilma oli vihan huurua täynnä.
Si-Si-Dus meni meren rannalle
ja viittoili väsyneellä kädellänsä.
Unen laiva vei hänet kauas.
Si-Si-Dus nukkui tuhat vuotta.
Herätessänsä näki hän auringon
huuhtovan kasvojansa aamuisessa metsässä.
– Si-Si-Dus, sanoi aurinko, nyt laula!
Maassa ei ole ainoatakaan rajaa,
kaikkialla kulkee vapaa veljemme! –
Si-Si-Dus nousi kukkivan puun oksalle,
ja kaikki puut katsoivat häneen.
Si-Si-Dus ponnahti taivaan sineen,
sieltä soi hänen helmeilevä laulunsa
yli kirkastuvan maan.


Lähde: Vala, Katri 1934: Paluu: runoja. Werner Söderström Osakeyhtiö, Porvoo.