Savon Ukko

Wikiaineistosta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Savon Ukko *).

Kirjoittanut Paavo Korhonen


(Mitä meillä kaunihinta;
eäni kauniimpi kantelon.)
W. S.

Savon ukko, sarkahousu,
Pikimusta, pitkäparta
Peästi äenen uunin peällä,
Laski pankolla pakinan.
Puhe oli aivan pulska,
Sanat kaikki sarvipäitä,
Jotka rikko miesten mielen;
Akat näytti närkästyvän:
”Elettiinpä ennen meillä;
Niinkuin tehtiin myöskin teillä,
Paistettiinpa paksut leivät,
Verot markon makseltihin,
Toalarin talon asiat,
Kuin ei kuvissa kulettu,
Moalatuissa matkusteltu:
Ajokalut kaikki tyyni
Sillä voiella sivelty,
Joll’ on voieltu veneetkin.
Akat vaipoissa vaelsi,
Villaröiyissä röhötti;
Ukot karvakauhtanoissa,
Kelsiturkissa köhötti.
Oli kellona Otava,
Kukonvirret viisarina.
Arvattiin se ajan juoksu
Tulo päivän tunnettihin.
Minä miessä ollessani,
Kunma kulin kaupungissa,
En kauan katuja käynyt,
Puhutellut puotimiestä;
Suolat survasin rekeeni,
Rautakangin kannon siihen;
Luoti pari painehia,
Vaimolleni lakkivoate,
Lapsille lakeripalli,
Ingiveäriä vähäsen.
Olin ilmankin ilonen;
Kapeneitak kauppamiehen.
Heti valjastin hevosen,
Heti kukkaron kuristin,
Kissannahan keärin kiinni,
Koivet solmisin kovasti
Enkä ennen lievittänyt,
Vasta Vouvin voatimalla,
Veroherran huutamalla.
Herrat veti vissit viivat,
Kaksi kuuta **) kuittihini.
Kesti sillon kissan nahka.
Nyt on aika aivan toinen
Vouvinluku loppumaton,
Rahanpuute puuttumaton;
Rästikirjat kiirehtivät,
Nahka naukuupi punanen.
Monen karja kirjan peällä,
Alla ausuonin hevonen,
Pannut panttina kylässä,
Hyvät ryysyt ryöstön alla.
Herra teillä, toinen meillä
Ruunun käskyllä kovalla.
Mikä piti pitkin maita,
Toinen pyrki poikki maita.
Lautamiehet laukun tuovat,
Joista arkit aukiovat,
Niis’ on rästit räknättynä,
Nurkissa pahat numerot.”
Ei Ukko unessa ollut,
Ei paljon valetta pannut;
Voan se oli sangen vanha,
Muisti muinaset asiat,
Tiesi tämänaikasetkin,
Vaikka nuoret naurahteli,
Pojat pisti pilkkojansa.

Poavo Korhonen.

*) Sekä alku-sanat että puheen parsi ilmottavat tekiän olevan selvän Savolaisen.

**) Puustavia Q, jota myös ennen vanhaan piettiin välistä Suomenkin kielesä, mutta joka sitten jo aikaa on nähty tarpeettomaksi. Se merkitsee vero- ja muisa laskukirjoisa että velka eli ulosteko on maksettu. Panevat sen muutamat välistä kaksittainkin.


Lähde: Oulun Viikko-Sanomia -lehden vuosikerta 1830, 24. huhtikuuta s. 2–3. [Tekstikorpus]. Kotimaisten kielten tutkimuskeskus, Helsinki. Viitattu 28.12.2006. Sisältyy kokoelmiin 1800-luvun korpus: Oulun Viikko-Sanomia, vuosikerta 1830. Saatavissa osoitteesta http://kaino.kotus.fi/korpus/1800/meta/ovs/ovs_1830_rdf.xml.