Savon ja Pohjan tyttö

Kohteesta Wikiaineisto
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Savon ja Pohjan tyttö.

Kirjoittanut Esa Paavo-Kallio


Iloiten hän tietä astui.
Kera Savon tyttösen,
Kaukaa nähdessäin jo tuota
Muistin maansa pohjoisen.
Toinen Pohjolata kiitti,
Toinen Savon saloja,
Minä mainin arkamiellä
Kyrön maita jaloja.
”Pohjolassa”, lausui impi,
”Kaunihit on kesäyöt,
Kansa virkku, raittihimpi,
Vaikk’ on ankarammat työt.
Keijuvainen luonnon helma
Siellä lasta tuudittaa,
Sampo soittaa, leivo laulaa,
Uneen lapsi raukeaa.
Siellä kohoo kumpuloita,
Tuikkaa tähti otavan:
Soisin, soisin nähnehenne
Kulta maani, Pohjolan!”
Paljon muuta lausui impi
Vaan en muista sanojaan,
Oi! en muista – niit’ en kuullut –
Kuulin kiurun laulavan!
Laulelonsa lentimillä
Nousin maasta vaivojen,
Kunnes huomaan neitosien
Viereltäni – kadonneen!
Nyt mä lausun kaihomielin:
”Poiss’ on neiti Pohjolan,
Poiss’ on raikas luonnon tyttö,
Poissa luoja unelman!”


Lähde: Paavo-Kallio, Es. 1886: Honkakannel 1: kielten viritys. Oulu.