Savupirtti

Savupirtti. Kirjoittanut Immi Hellén

Se lapsi on kaukaisen salomaan,

laps’ hämärän muinaisuuden.

Luo kaupungin tuotu se kodistaan

on kummaksi polven uuden.

Sen seinät on savusta mustuneet,

rahi harmaja vanhuuttansa,

on kynnys ja permanto kuluneet,

joita tallasi muinaiskansa.

Oli kerran sen seinät niin valkeat

ja permanto puhdas ja uusi,

soi rahilla raatajan laulelmat,

ja säesti korven kuusi.

Mies reima hän nuorikon kotiin toi,

se juhannus oli tai joulu,

ja hellästi kantelo helkkyi, soi –

niin alkoi elämänkoulu.

Mitä tiedämme puutteista ajan sen,

mitä toiveista pettyneistä,

mitä kylvöstä hiljaisten kyynelten?

– Se on jo niin kaukana meistä.

Kun hiipine halla hetteistä suon,

ja kansaamme raskaasti lyötiin,

niin silloinpa äärellä pöydän tuon

ehkä pettua silkkaa syötiin.

Vaan paljonpa kärsien kestettiin

tään nokisen orren alla,

ja puute ja pimeys estettiin

ja tautikin taistelemalla.

Tässä nuoriso huulilta vanhusten

runon hersyvän helmiä poimi

ja yleni tiedoissa ajan sen

ja Väinämön tanhuilla toimi.

Olet muistojen pyhättö, pirtti, nyt,

olet pirstale muinaisaikaa,

ja paljon sun seiniisi kätkeynyt

on runoa, tarua, taikaa.

Käyn ortesi alle, kunniakas,

minä myöhemmän ajan lapsi,

ja on kuni kasvaisin muistoissas,

sais maailmani avarammaksi.

Käyn ortesi alle, paljastan pään

ja kuuntelen tarinoita. –

Jos oppisin minäkin kestämään

elon kovia kohtaloita!

1913.

Lähde: Hellén, Immi 1930: Lasten runokirja: Suomen pojille ja tytöille omistettu. Valistus, Helsinki.