Siirry sisältöön

Se sattuu itsestään

Wikiaineistosta
Se sattuu itsestään.
(Uhland.)
Kirjoittanut Ludwig Uhland


Mä joka ilta astelen
Tuon niityn polulle,
Oveltaan impi huomaa sen
Saa vastaan minulle.
Ehk’ emme koskaan päättäneet,
Olemme aina yhtyneet.
En tiedä kuin se käyneekään:
Mä häntä suutelen.
En pyydä mä, ei tahdo hän –
Se sattuu itsekseen.
Kun suun on suulle oikotie
Jo tuttu – synti estää lie!
Eip’ perho leikkiin ruusulta
Myös lupaa pyydäkään!
Viilettä illan kasteelta
Ei kukka kysykään!
Mä lemmin häntä, mua hän –
Ei sanottu viel’ sitäkään!

[Karl Adolf] K[overo].


Lähde: Ilmarinen 23.12.1876.