Seinäkirjoituksia Tammisaaren pakkotyölaitoksen päävahdissa
| Seinäkirjoituksia Tammisaaren pakkotyölaitoksen päävahdissa. Kirjoittanut Kaarlo Uskela |
Unelmaelämää.[muokkaa]
- Jos ihmisell’ on mielikuvitusta,
- voi uneksia päivät niinkuin yöt.
- Voit unelmista saada huvitusta –
- sen verran aikaa valvot vain kuin syöt.
- Näin kulutan mä päivän toisen perään,
- ja huomisesta olen huoleton.
- Mä syötyäni nukun – syön kun herään,
- ja kuvittelen: kaikki hyvin on.
- Ei tätä kestä iankaikkisesti,
- tää joskus jonkunlaisen lopun saa.
- Vaan toistaiseksi – kesti mitä kesti! –
- on tehtäväni aikaa kuluttaa.
31. 3. 1919.
Paketti.[muokkaa]
- Sain eilen paketinkin taas,
- söin siitä kohta puolet.
- Mun nälkä oli – katsokaas. –
- Nyt poistui ”leipähuolet”.
- Ja päätyttyä ”päivätyön”
- nukahdin rauhaisasti.
- Makeaa unta koko yön
- mä vedin aamuun asti.
- Heti kun silmät auki sain
- mä kävin ruuan kimppuun:
- Mä voihin tartuin sormillani
- ja hampaillani limppuun.
- On tapa täällä semmoinen
- ja semmoisena pysyy.
- ”Miks’ niin?” sä kysyt hymyillen. –
- Ka vielä tuota kysyy!
- Voileivän tekee sormillaan,
- näät, melko joutuisasti,
- mut teepäs varpaillasi vaan,
- niin näät: käy hankalasti.
- On meillä vaihtoehdot nää,
- ei löydy mitään muuta.
- Jos tahdot kättä pitempää,
- niin nurkassa on – luuta.
- Oi huoletonta elämää:
- kun joku aina muistais
- vaan paketteja lähettää,
- niin kyllä päivät luistais!
- On meille varsin vaikeaa
- kohtalon kova koulu.
- Mutt’ usein paketin kun saa,
- niin meill’ on aina joulu.
4. 4. 1919.
Lapset.[muokkaa]
- Muistui lapset armaat mieleen. –
- Pistän tuohon ovipieleen
- pienen muistorunon näistä
- kallehista kassapäistä.
- Istun iltasella tässä
- itsekseni ikävässä.
- Tuonne lentää aatokseni
- kotiin, luokse rakkaitteni.
- Mulla oli neljä lasta.
- Nyt on viisi. Nuorin vasta
- syntyi, kun jo olin poissa
- näissä hornan komeroissa. –
- Silmät himmentääpi sumu,
- korvihini kuuluu humu:
- leikkivien lasten ääni. –
- Aivan pyörällä on pääni. –
- ”Tule, Unelmani! juokse. –
- Joutukaa jo isän luokse:
- Väinö, Uljas, Kyllikkini,
- pieni Sointu Lemmikkini!” –
- Tyttö luopi katseen hartaan
- silmihini, tarttuu partaan,
- toinen puristaapi kaulaa,
- kolmas korvanani laulaa.
- Väinö, vanhin veikko pauhaa:
- ”Antakaa nyt hiukan rauhaa!”
- Uljas, pikku veikko, lisää:
- ”Älkää kiusatko nyt isää!” –
- Äiti tuolla leipää taittaa.
- ”Taitaa sulle ruoka maittaa”
- sanoo, tuopi pöytään voita,
- paistia ja perunoita. –
- ”Nyt on poissa kaikki surut!
- Isän pikku kullanmurut!
- Rakkaat sydänkäpyseni!” – –
- Juttelenkos itsekseni?
- Iltakos nyt on vai aamu?
- Haihtunut on vaimon haamu,
- Väinö mennyt menojansa,
- vienyt Uljaan mukanansa.
- Kyllikkikin kaulastani
- kirpoo, katoo Unelmani,
- sylistäni lasken Soinnun.
- Vihdoin tykkänänsä toinnun.
- Olen yksin. Kolkko koppi.
- Tyhjä tääll’ on joka soppi.
- Mitään muuta silmät ei nää
- kuin nää neljä tyhjää seinää.
- Korvihini kuuluu humu,
- silmät himmentääpi sumu.
- Sumun läpi lastenkuvat
- silmihini kangastuvat.
- ”Väinö, Uljas, Kyllikkini,
- pikku Sointu Lemmikkini!
- menkää! – Unelmani, juokse! –
- Älkää tulko isän luokse!” –
- Silmistäni tippuu vettä
- käsilleni. Luulen, että
- itken. – Pikku kullanmurut!
- Isän valtaa suuret surut. –
- Täytyy saada vaihtumahan
- ajatukset. Haihtumahan
- jollen saa jo ikävääni,
- tuohon muuriin murskaan pääni.
Pitkäperjantaina 1919.
Ylösnousemus.[muokkaa]
- Pitemmält’ ei enää auta
- täällä toimetonna maata.
- Enhän iankaiken saata
- maleksia niinkuin nauta,
- yötä päivää vetää unta.
- Ei – sen tehköön johtokunta!
Pääsiäisenä 1919.
Kotitarkastus kopissa.[muokkaa]
- Voi vietävät! Taas paperini veivät!
- Ja kynänpätkät – sormiani eivät!
- Ei viety myöskään päätä eikä kaulaa:
- siis vielä saatan runoilla ja laulaa.
- En sure noita pikkutavaroita.
- En niitten tähden paljon suuta soita.
- En myöskään paljon sure vaivojani
- niinkauan kuin ei viedä – aivojani.
24. 4. 1919.
Lähde: Uskela, Kaarlo 1921: Pillastunut runohepo: runoja. Työväen Sanomalehti Osakeyhtiö, Helsinki.