Seitsemäntoistavuotias (1880)
| Seitsemäntoistavuotias. (Mukaelma Runeberg’in mukaan). Kirjoittanut Johan Ludvig Runeberg |
- En tiedä mitä toivon,
- Ja toivon kuitenkin;
- Sydämmeni on tyhjä,
- Ja täynnä kumminkin.
- Mä levotonna aina
- Haaveksin, oottelen;
- Mä mitä toivon, tahdon,
- Mä mitä aattelen?
- Ommellen kaiken päivän,
- Kuin orja istun vaan.
- Ehk’ aina työssä kiinni,
- Sit’ en saa loppumaan.
- Unhotan neulan, painan
- Otsani kädellen’.
- Mä mitä toivon, tahdon,
- Mä mitä aattelen?
- Mä luulin: kevät tulee,
- Ja luonto uudistuu;
- Murheeni silloin loppuu,
- Mieleni kirkastuu.
- Ja tuli kevät, kesä,
- Muutost’ ei minullen’.
- Mä mitä toivon, tahdon,
- Mä mitä aattelen?
- Ei viehätä kuin ennen
- Nyt seudun ihanuus;
- Kun päiv’ on kirkkaammillaan,
- Mun peittää pilvi uus’.
- Oi, milloin murhe haihtuu,
- Oi, milloin hymyilen?
- Mä mitä toivon, tahdon,
- Mä mitä aattelen?
- Oi, jospa maata saisin,
- Mä haudan rauhassa!
- Kentiesi vasta siellä
- On sydän levossa.
- Vaan karvas eronhetki
- Ois minun rinnallen’!
- Mä mitä toivon, tahdon,
- Mä mitä aattelen.
-l –a
Lähde: Tapion Lisälehti 25.8.1880.