Seitsentoista-vuotias
| Seitsentoista-vuotias. Kirjoittanut Johan Ludvig Runeberg |
- En tiedä, mitä toivon,
- Ja toivon kuitenkin,
- On sydän kolkonlainen,
- Ja täynnä kumminkin.
- Minn’ huoli tähtää, jolta
- Päämäärä karkavi?
- Mit’ oottelen ja tahdon,
- Mik’ onkin mieleni?
- Ma istun, neula käissä,
- Kuin orja ainiaan;
- Ja työtä koitan tehdä,
- Vaan en saa joutumaan.
- Ah, otsa kättä vasten,
- En muista neulaani.
- Mit’ oottelen ja tahdon,
- Mik’ onkin mieleni?
- Ma aattelin: kun kevät
- Vaan luonnon muuttelee,
- Ma mielen saanen toisen,
- Ja huoli haihtunee;
- Ja kevät tuil ja kesä,
- Ma jäin kuin ennenki.
- Mit’ oottelen ja tahdon,
- Mik’ onkin mieleni?
- En ihaile, kuin muinoin,
- Ma syntyseutuain,
- Kun päivä valkenevi,
- Käyn synkemmäksi vain.
- Kuin poistanen ma huolen.
- Kuin murhe murtuisi?
- Mit’ oottelen ja tahdon,
- Mik’ onkin mieleni?
- Oi, joska pääsis poijes
- Jo kuolon majoihin!
- Kentiesi hoivaa tarjoo
- Vaan hauta murheisin.
- Taan raskas tok’ on päivä
- Ja siskot jättääni!
- Mit’ oottelen ja tahdon,
- Mik’ onkin mieleni?
Lähde: Runeberg, Johan Ludvig 1874: Runoelmia. Suomentanut Edvin Avellan. K. E Holm, Helsinki.