Sellaista ei ”sanota”
| Sellaista ei ”sanota”. Kirjoittanut Peter Nansen |
He olivat tanssin aikana menneet kävelemään viileään eteiseen, saadakseen hengittää raitista ilmaa.
Tyttö tuli puettuna hohtavan valkoiseen silkkihameesen, tukka päälaelle sidottuna vaaleansinisellä atlasnauhalla, yksinkertaisen vaatimattomana kuin rippikoulusta päästessä, silmät maahan luotuna ja nojaten seuraajansa käsivarteen.
Tämä oli pitkä, vaalea nuori mies, hyvän täsmällisen näköinen, pienet viikset, vähänlainen tukkaa, likinäköiset silmät kultasankaisten lasien takana.
Käsityksin kävelivät he vähän aikaa edes takaisin lattialla.
Mies puhui seurassa olevista henkilöistä ja teki joistakuista pilaa – toinen sanoi vastaukseksi joko niin tahi ei.
Sitte vetäytyivät he istumaan muutamalle palmukasvien suojassa olevalle sohvalle.
Pitkässä, käytävässä oli kaikki niin hiljaista. Ainoastaan ravintolan puolelta kuului lasien kilinää.
Keskustelu taukosi kohta, tyttö istui pää nyykällään, ikäänkuin vähän arastellen, nojaten vasemmalla kädellään sohvan istuimeen.
Hienolle ja viehättävälle näytti hänen profiilinsa...
Heidän kätensä sattuivat yhteen. Tyttö ei hievahtanutkaan. Silloin sulki mies hänen kätensä kokonaan omaansa.
Tyttö taivutti vaan päätään vielä alemmaksi. Silloin solahti käsivarsi hänen selkänsä taitse ja kietoutui hänen vartalonsa ympäri.
Hiljaisuus ikäänkuin ajoi heitä yhteen; miehen kasvot lähenivät lähenemistään tytön kasvoja ja aivan hänen korvansa juuressa hän kuiskasi:
– Saanko suudella teitä?
Samassa puikahti tyttö kuin seiväs pystyyn; puna helotti hänen kasvoissaan.
Ja vapisevalla äänellä hän sanoi: – Kuinka te uskallatte puhua sellaista minulle? Sellaista ei koskaan sanota nuorelle tytölle!
Lähde: Päivälehti 26.11.1890.