Selostus Borkin junaturmasta Kansanvalistusseuran kalenterissa 1890
Borkin rautatieonnettomuus
Syksyllä 1888, mutta niin myöhään, että siitä ei woitu kertoa mitään samana syksynä ilmestyneessä Kansanwalistusseuran kalenterissa, tapahtui rautatieonnettomuus, joka olisi woinut tuottaa äärettömän surkeita seurauksia. Tahdomme nyt, waikka myöhään, sen kuwan selitykseksi, minkä olemme tapauksesta hankkineet, kertoa pääkohdat tästä tapauksesta, josta jos mistään, woi huomata että Jumala woi waarasta pelastaa ketä Hän tahtoo, ja että Hänen kätensä ei ole lyhetty.
Meidän korkea keisarillinen perhe, Keisari itse, hänen puolisonsa, perintöruhtinas ja kaikki keisarilliset lapset ynnä joukko korkeita waltion ja howin wirkamiehiä oliwat paluumatkalla Kaukasiasta, jossa heidän majesteettinsa juuri oliwat käyneet.
Juna, jolla kulkiwat, oli Lokakuun 29 p:nä kello 2 aikana Harkowan ja Kurskin wälisellä rautatiellä lähellä Borkin asemaa ja kuljettiin jotensakin suurilla nopeudella eteenpäin, jotta ennettettäisiin hywissä aioin takaisin Pietariin. Junaa kuljetti kaksi weturia, niiden jälestä seurasi tawarawaunut, sitten werstaswaunut, liikenneministerin waunut, toisen luokan waunut howipalwelijoita warten, kokkiwaunut, buffettiwaunut ja sitten ateriawaunut. Wiimeisinä oli kolme keisarillisten makuuwaunua. Keisarilliset juuri istuiwat ruokapöydässä ateriawaunuissa, kun äkkiä hiweällä ryskeellä tapahtui sysäys, taikka oikeastaan useampia, joista waunut repeytyiwät rikki ja osaksi joutuiwat pois radalta. Ateriawaunuissa, sitten kun juna ensimmäisellä sysäyksellä oli pysähtynyt, repesi waunun permanto toisellä sysäyksellä, kolmannella murtuiwat waunun seinät, kaatuiwat wastattain eiwätkä päässeet sen alemmaksi putoamaan. Kaikki käwi melkein silmänräpäyksessä. Seinien päälle asettui katto. Joka sattui seisomaan, niinkuin palwelijat, kuoli heti. Ne, jotka istuiwat, jäiwät henkiin. Lakeija, joka palweli keisaria, lensi teetarjottimen kanssa buffettiin ja kuoli heti, niinkuin kaikki siellä olewat. Hämmästystä ja yleistä sekasortoa on mahdoton kuwailla. Puolen minuutin päästä tointuiwat kuitenkin kaikki henkiin jääneet ja koetteliwat waistomaisesti jäseniänsä, oliwatko kaikki luut eheinä. Pöydässä istuneet pääsiwät jotenkin onnellisesti, niistäkin monet kuitenkin saiwat muistomerkkiä koko elämäkseen. Waunujen seiniin ilmestyneiden aukkojen kautta oli paras pääsö ulos, jossa satoi todellista syyssadetta, jota kesti lakkaamatta. Howimaalaaja Zichy ensimmäisenä ryömi pois waunusta, toisena eräs howinainen ja kolmantena keisari. Keisarinna, kerrotaan, wedettiin ulos waunun akkunasta.
Ateriawaunussa oli kolme wanhempaa keisarillista lasta. Nuorin, suuriruhtinatar Olga istui waunussa joka seurasi sen jälkeen. Huomatessaan keisarin, huusi tyttönen: „Isä, rauhoitu! minulle ei ole mitään tapahtunut. Minä olen terweenä; mutta enempää en matkusta millään ehdolla".
Sama waunu oli warsin kummallisessa tilassa. Se oli joutunut poikittain radalle niin että pieni sysäys olisi woinut lykätä sen penkereeltä alas. Keikaus oli ollut niin ankara, että suuriruhtinatar Olga oli lentänyt pitkän matkan päähän ratawallista loukkaamatta itseään kuitenkin wähääkään. Suuriruhtinas Mikael oli hetken aikaa kokonaan pirstojen peitossa, mutta hänkin pääsi aiwan loukkaantumattomana pois. Kun keisari näki kuinka kauhea häwitys oli ollut, mutta huomasi lapsensa pelastuneiksi, purskahti hän itkuun. Hän woitti kuitenkin pian mielenliikutuksensa, ja järjesti nopeasti pelastustyöt.
Kaikki keisarilliseen perheesen kuuluwat henkilöt pääsiwät hywinkin onnellisesti tästä kauheasta hengen waarasta ja merkillistä kyllä, muistakin kuoli miltei ainoastaan palweluswäkeen kuuluwia, kaikkiaan kuitenkin yhdeksäntoista henkilöä. Kahdeksantoista sai pahempia tai helpompia haawoja. Keisarinna oli haawoittanut kätensä, keisari loukannut jalkansa.
Täydellinen häwitys oli kohdannut junaa. Weturit tosin wielä pysyiwät radalla, mutta ensimmäisistä waunuista oliwat muutamat hypänneet syrjälle. Kaikki seuraawatkin sen johdosta alkoiwat keikkua kauhealla tawalla singahtaen molemmin puolin. Pyörät rewehtyiwät irti, seinät litistyiwät lysään ja juna kokonansa oli mitä surkein katsoa. Kesti kauan ennenkuin pirstaleiden alta oli löydetty kaikki kuolleet ja haawoitetut. Wiimeinen surkeasti raadeltu ruumis löydettiin wasta kello wiiden aikana.
Keisarinna määräsi ja järjesti itse miten haawoitettuja oli autettawa, tawattoman huonosta ilmasta huolimatta ja wasta kun wiimeinen haawoitettu oli nostettu sairaswaunuihin, astuiwat keisarilliset paikalle hankittuun warajunaan. Kuolleet kuljetettiin Pietariin keisarin käskystä ja hän lupasi pitää huolta heidän jälkeenjättämistään perheistä. Päästyänsä rautatieasemalle pidettiin messu tapaturman kautta kuolleitten edestä ja kiitosjumalanpalwelus ihmeellisen pelastuksen johdosta suuresta waarasta. Sitten käski keisari kaikki junasta pelastetut, palweluswäenkin, myöhäistä päiwällisateriaa syömään asemahuoneen saliin.
Niin päättyi onnettomuus, joka olisi woinut päättyä ihan toisin ja jossa on ihmeellisintä, että se ei päättynyt ihan toisin. Mutta täällä maan päällä usein tapahtuu sellaista, mitä emme woi selittää, jos emme uskoisi että on olemassa Korkein Olento joka johtaa asiat maailmassa. Hänen kauttaan ne selwiwät, sekä se asia, joka wuosi sitten täytti koko Wenäjän wallan ja kaikki sen naapurimaat hämmästyksellä ja ilolla, että monet muutkin asiat, joista maine ei lewiä yhtä laajalle, waikka owat yhtä ihmeellisiä. Ilman Hänen tahtoaan ei hiuskarwaakaan päästämme putoa; Hänen suojeluksessansa olemme hywässä turwassa.
Lähde: Kansanvalistusseuran kalenteri 1890, s. 168-170.