Siirry sisältöön

Senaatin oikeusosaston päätös halkomisjutussa (SOO 1916 I 823)

Wikiaineistosta
26 lokakuuta 1916,   SOO 1916 I 823


Talollisen E. J:n valitus halkomisjutussa. Sittenkun maanmittari oli toimittanut halkomisen Karihtalan tilalla Haapaveden pitäjän Ainalin kylässä, oli asia siirretty Haapaveden MO:teen, joka päät. 26/5 1915 jätti J:n jyvityksestä tekemät muistutukset varteen ottamatta, koska kaikki jako-osakkaat yksimielisellä sovinnolla olivat määränneet jyväluvut k. o. tiluskuvioille, ja hylkäsi J:n kartanon siirtoa ja välinsuorituksia koskevat vaatimukset. OO: Koska MO pitämässään katselmuksessa oli havainnut, että tiluksille pannut jyväluvut yleensä liian paljon erosivat toisistaan ja että varsinkin paremmille tiluskuvioille pannut jyväluvut olivat suhteettoman korkeat; sen vuoksi, ja kun ei siihen aikaan ulkomailla oleskelleen J:n puolesta hänen vaimonsa eikä kukaan muu hänen laillisesti valtuuttamansa edustaja ollut toimitettua jyvitystä hyväksynyt, määräsi Sen. että toimitusmaanmittarin tuli asianosaisten kustannuksella uudestaan jyvittää halottavan tilan maat sekä tehdä uusi jakoehdotus. Asian näin päättyessä raukesi lausunnon antaminen J:n välinsuorituksia koskevista muistutuksista.


Lähde

[muokkaa]

Suomen senaatin oikeusosaston päätökset ja tuomiot 1916, Helsinki 1918, osa I päätökset, sivu 328.

Huomautukset

[muokkaa]

Asianosaisen sukunimestä on tallennettu vain alkukirjain. Lähteessä sukunimi on kokonaisena.

Lyhenteet

[muokkaa]
  • k. o. = kyseessä olevalle
  • MO = maanjako-oikeus
  • OO = (senaatin) oikeusosasto
  • päät. = päätöksellään
  • Sen. = senaatti
  • SOO = senaatin oikeusosasto