Seura-puhet Frithion ja Björnin välillä, Frithion sadusta suomennettu

Kohteesta Wikiaineisto
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Seura-puhet Frithion ja Björnin välillä, Frithion sadusta suomennettu *).

Kirjoittanut Esaias Tegnér


Frithio.
Björni, jo tuskaun ma merehen.
Lainehet ovat hei! kumpanit kurjat –
Pohjolan tunturit korkiat, korjat
Muistuvat mull’ aina mielehen.
Autuas se, jot’ ei hyljännyt maansa
Isäinsä haudoilt’ ei ajellut pois!
Kauvan o’on uinut ah! aaltoen kanssa,
Levon jo sorrettu löytyvän sois!
Björni.
Meri on hyvä, sit’ älä laita,
Ilo ja vapaus merellä,
Laineetki lystit on vesillä
Niitä mä kuljen, vaan veltto se maita.
Vanhaksi tultua, maalle minäin
Niinkuin syys ruoho riudun ja kuolen.
Nyt juon ja sodin ma merellä näin,
Nyt olen ilonen, hyljäten huolen.
Frithio.
Jää meidät kuitenki maalle ajoi,
Lainehet luonamme kuolleina löydät; –
Päiviä talven, kuin synkiksi käyvät,
Autio-rannalla viettää en voi.
Vielä nyt Pohjosa Joulua oisin
Ringin ja ryövätyn kultani kans’;
Hiuksensa palmikot nähdäni soisin,
Äänensä kuullani suloudesans’.
Björni.
Hyvä, jo ymmärrän, Ringille teemme
Vainotun Viikingin kosto-työn.
Hovin me poltamme kesken yön
Ynnä sen Vanhan – ja vaimonsa viemme.
Eli jos tahdot sä miehen tapaan
Ruhtinan hävikin tehdesi nähdä
Kuttut sä iäiselle sotahan taan: –
Kummin nyt tahdot, niin mielimme tehdä.
Frithio.
En salli sotaa, en polttoakaan,
Rauhalla Ruhtinan luokse nyt menen,
Syytä ei Ringin, ei vaimonsa hänen,
Ylhäiset rankovat minua vaan.
Vähä on maan päällä toivoni enään,
Hyvästi jätellä Inkriä suon –
Hyvästin ijäksi! tultua kevään
Eli jo ennen, niin takaisin o’on.
Björni.
Frithio, en turhuuttas sanoa taida,
Suret ja voivotat vaimon vuoks’;
Mailmas’ on tuhansin vaimoja luoks;
Yhtä et saa, jäähän sadoin sun naida.
Suodesi, tuon tätä tavarata
Etelän mailta ma lastatun laivan,
Kaunista laumaa ja lakiata,
Ja’amme sen veljin, vaan pa’ammeko arvan.
Frithio.
Ilonen olet kuin keväinen sää,
Sodasa miehuisin, neuvoisa syvin; –
Väinön ja Kauvon ne tunnet sä hyvin,
Impi sull’ outo ja kylmä kuin jää.
Töitä ei taivaisen moittia sovi,
Varo jos saatat sen vihastumaan; –
Varhain ja hiljanki luotuen povi
Saapi sen säteistä rajuamaan. –

*) Tämä meille lähetetty Seura-puhet pannaan näihin Sanomihin, sanaakaan muuttamatta, ansioineen ja virheineen.


Lähde: Oulun Wiikko-Sanomia 21.1.1832.