Sibylla ja Inmar ritari
| Sibylla ja Inmar ritari Kirjoittanut Ain’Elisabet Pennanen |
- Taas niinkuin ennen, Inmar, silmäs kiehtoo,
- kuink’ yössä erakon luo osasitkaan tien?
- Sun kätes, Inmar, yhä vetää, liehtoo,
- nyt sentään liian hämmentynyt lien...
- Taas rauha kaikkoo, niinkuin palokellot sois!
- Ja kuten nurmeen rikkaruohon kukkasia,
- niin mieleen versonnee vain harhaunelmia,
- vaikk’ aimo olla päätöksemme ois.
- Oi, tervetullut näille main! Käy lämpöön, lepoon!
- Hoi, knaapi, käsiks Inmar ritarimme hepoon!
- – Kas, tässä tupani, vain ahdas pesä ongelmain;
- kai palkkejani laahaa lauseet viisauden,
- vaan milloin niistä itse avun, lohdun sain?
- Niin on kuin uhriks saalistavan ihmissuden
- vain olis täällä korkeammat voimat annettu.
- Ei auta arjen aherrus, ei pyhän haaveilu,
- ja muuttua ei kai me voida.
- Mut ruma vastasaapuneelle vaikeroida!
- Kun taannoin katsoin iltatähteen,
- niin sanomaton kaiho luokses vei
- taas mietteet, kuten jano vie luo noron lähteen,
- kun samassa jo kuulin ratsun kapseen, hei!
- Sa saavut niinkuin yöhön aamurusko,
- sun askeleissas syksyn ruoho äpäröi!
- Käy saatossasi tanhut, soitto, kauneuteen-usko,
- ja rinnassa taas huimin toive elää, isännöi!
- Mut pauhaan liikaa. – Sinun ääntäs kuulla halaan.
- Ma riemuun säryn, eloon jälleen palaan!
Lähde: Pennanen, Ain’Elisabet 1943: Huomensynty: runoja. WSOY, Porvoo.