Sigurd Jorsalafar (1925)
| Sigurd Jorsalafar Kirjoittanut Gustaf Fröding |
| Suomentanut Eino Leino. Runo on suomennettu 6.12.1925. |
- Tuul’ ulvovi, ulkona yltyy yö.
- Lumi temppelin seiniin singoten lyö,
- kuningas istuvi kultavyö,
- hänen muistossa murheen on valmut.
- »Päämiehemme, varma valtia,
- hius-harmaa, on hyvä haltia.»
- – Kuningas suuri on suntia,
- hänen sielussa suihkavat palmut.
- Nyt Suder-järvellä laineet käy,
- Sikelian immet ilmestäy,
- rypälparmaat paljahat, joita ei näy,
- merimiesten silmissä päilyy.
- Kuningas Sigurdin otsa on
- päin kättä kuin taivas varjoton.
- – Huhu kansassa käy, humu huoleton:
- »Kuningas Sigurd säilyy.»
- On Akersborg, ovat taistot kovat,
- kuin kirveen, tapparan iskut ovat,
- päämiehen on päärmeet kuin sotisovat,
- hän kuoleman orheja harjaa.
- Pyhän Olavin hahmosta Neitseeseen
- käy silmä nyt Sigurdin himmenneen.
- – »Pyhä Olavi, Maaria onnekseen!
- Paholaisen hän kaitsevi karjaa.»
- Lumimyrsky temppelin seiniin lyö.
- On iltamessu, on ilta-yö.
- – »Tule pois, oi, valtias kultavyö,
- pois päältä tuulisen parven!»
- Hän vastaa ei, hänet aatos vie
- pois myrskyhyn, missä on myötätie.
- – Taas voittovaltias Sigurd lie
- Bosporon kultaisen Sarven.
Lähde: Leino, Eino 1949: Kirjokeppi: valikoima runoja alkuperäiskokoelmien ulkopuolelta. Toimittaneet ja selityksin varustaneet Aarre Peltonen ja Eino Kauppinen. Kustannusosakeyhtiö Otava, Helsinki.