Simrit

Simrit. Kirjoittanut Fredrika Runeberg

Mahtava kuningas Artasasta levähti kerran matkalla päivän Niinivessä ja hänen alamaisensa viettivät ilojuhlia sen johdosta, että kuningas heidän muureinsa sisällä viivähti.

Silloin astui esiin kahdeksan maan ihaninta impeä, koristettuina kullalla ja kalleilla kivillä ja loistaen yhtä paljon kauneudesta kuin komeudesta ja he tanssivat kuninkaan edessä.

Heidän lopetettuansa viittasi kuningas kaikista kauneimpaa heistä tulemaan kuninkaallisen istuimen eteen. Neito tuli, polvistui ja painoi kunnioittavasti otsansa käsiinsä.

”Ken olet, maasi ihanin tytär?” kysyi kuningas.

”Onnekas olkoon kuninkaan elämä!” vastasi impi. ”Palvelijattaresi on Moabilaisen, Bosnai vainajan, ainoa lapsi.”

Kuningas puhui edelleen: ”Rikkautta omistat enemmän, kuin sydämesi toivoakaan voi, sillä isäsi suunnattomat aarteet ovat kuulut ympäri maan. Minkä armon haluaisit minulta pyytää?”

”Kuninkaan autuus ijäti kestäköön! Uskaltaako palvelijattaresi toivoa kuninkaan suvaitsevan kuulla hänen rukoustansa?”

”Anomuksesi olkoon täytetty jo ennenkuin sen lausunutkaan olet, sä seudun kaunehin kukka. Tahdotko valita puolison itsellesi maan jaloimpien joukosta? Waikka kuninkaan oman pojan valitsisit, saat hänet omaksesi, sen vannon. Eli halajatko valtaa ja kunniaa? Laaja, kuni auringon, on Artasastan valta. Hän antaa sulle mitä vaadit, sillä olet löytänyt armon hänen silmäinsä edessä.”

”Kuninkaan olkoon kunnia ja ylistys! Woitto ja valta häntä aina piirittäköön! Halpa on osa, jota palvelijattaresi pyytää. Anna, oi kuningas, hänelle puolisoksi Israelilainen Bani, joka esihuoneessasi palvelee!”

Kuningas rypisti kulmakarvojansa ja sanoi: ”Bosnain tytär, kuninkaan hyvyys on pyhä. Kauneutesi ja rikkautesiko annettaisiin vankeuden lapselle, yhdelle niistä, jotka kuninkaan armosta ovat saaneet luvan palata kotimaahansa, hävitettyä kaupunkiansa rakentamaan? Sinäkö, maasi jaloin tytär! Isäsi suku hylkäisi sinut!”

”Rohkeneeko palvelijattaresi puhua?”

”Puhu!”

”Tämä Bani on kasvanut isäni talossa. Tyttären sielu on häneen kiintynyt, kuin viiniköynnös puuhun. Ken voi heitä erottaa molempia vahingoittamatta? Palvelijattaresi suku ei tahdo antaa häntä vankeuden lapselle. Mutta katso, oi kuningas, sinun tahtosi on heidän lakinsa ja lakisi on pyhä. Palvelijattaresi tietää, että sanasi on vankka vuori.”

Kuningas käski kutsua sisään Moabilaisen Bosnain veljen. Tämä saapui heti ja heittäytyi polvilleen kuninkaan eteen.

”Artasasta käskee sinua antamaan veljesi tyttären puolisoksi Israelilaiselle Banille ja maksamaan hänelle neidon perinnön viimeiseen ropoon asti ja antamaan immen estämättä seurata Bania tämän kotimaahan, jonne kuningas on sallinut hänen lähteä omaistensa luo.”

”Kuulen ja tottelen,” vastasi mies ja lähti kuninkaan käskyä täyttämään.

Mutta Bosnain tytär meni kotiansa ja sulkeutui kammioonsa, jossa heittäytyi polvillensa ja kiitti Israelin Jumalaa, joka oli häntä auttanut.

Hänen vanha hoitajansa, joka oli häntä kotiin saattanut, oli jo matkalla ehtinyt saada tietää mitä kuninkaan luona oli tapahtunut ja juoksi nyt Banille ilmoittamaan hänen onneansa.

”Nyt,” huusi vanhus riemuiten, ”nyt saamme viedä sydämeni tyttären isäimme maahan ja kaikki hänen rikkautensa tulevat omiksesi, sieluni poika!”

Tajuttuansa vanhuksen tarkoituksen pyysi Bani häntä anomaan Simritiltä tilaisuutta kahden kesken keskusteluun.

Kun sitten Simrit ja Bani tapasivat toisensa, sanoi Bani: ”Simrit, oi Simrit, onko minun uskominen mitä hoitajasi mulle sanoi? Tahtoisitko todellakin sinä, isäsi tytär, seurata köyhää ja halveksittua vankia?”

Simrit punastui, ojensi hänelle kätensä ja sanoi: ”Bani, olen puhunut puolestamme. Tiesin tahtovasi minut omaksesi, mutta olevasi toivoton. Nyt olen sinun.”

Bani otti Simritin käden molempiin käsiinsä, mutta vaikeni. Wiimein virkkoi hän: ”Kiitos, oi Simrit, tästä suloisesta hetkestä. Mutta katso, en kuitenkaan saata hyvyyttäsi niin väärinkäyttää. Huomenna lähden kotimaahani. Siellä teen työtä kansani hyväksi. Mutta sinä, Simrit, et saa mua seurata. Täällä olet arvossapidetty. Täällä on sulla ystäviä. Maasi ruhtinaat sinusta kilpailevat. Voi, meillä olisit muukalainen, siksi sinua siellä hyljättäisiin, kun taas täällä vankeuden lapsia halveksitaan. Jää tänne kunniaan ja rikkauteen!”

Nyt nosti Simrit silmänsä, kohotti päänsä korkealle ja sanoi: ”Ei, Bani, sinun mukanasi tahdon seurata, sinun luonasi on kotini, täällä olen vieras. Jumalaasi olen kauvan palvellut. Hän on tuleva Jumalakseni ja kansasi kansakseni. Pyhittäkäämme omaisuudestani puolet Jumalan temppelille ja sinä olet oleva herrani.”

Vuoden olivat Bani ja Simrit asuneet kaupungissa, joka oli tunnin matkan päässä Jerusalemista ja Bani oli kansansa päämiehiä. Ja Simrit oli istunut kammiossaan ja kehrännyt ja kutonut kallis-arvoisia kankaita, mutta nyt istui hän melkein koko päivän vaan lapsensa luona ja iloitsi sen kauneudesta. ”Bani, oi herrani,” sanoi hän usein miehellensä, ”paljon hyvää on Herra mulle antanut. Kuinka taitaa sydämeni kyllin kiittää ja ylistää?” Ja kun toiset naiset, Moabilaisten, Kananealaisten ja muiden vieraiden kansakuntain tyttäret kaunisteleivat kultaisilla koristeilla ja somistivat tukkansa ja astuivat näin koristettuina kaiken kansan nähden, tahi tanssivat epäjumalainsa edessä, sanoivat he Simritille:

”Simrit, miksis yksin sulkeudut huoneeseesi? Katso, kylliksi olemme uhranneet, jättäessämme kodin ja ystävät seurataksemme vankeuden lapsia heidän hävitettyyn kaupunkiinsa. Eihän meidän tarvitse kaikista huveista kieltäytyä.” Mutta silloin sanoi Simrit: ”Olkaamme iloiset kukin omalla tavallamme. Mulla on iloa enemmän, kuin monella muulla.” Muut naiset eivät kuitenkaan häneen suuttuneet, sillä hän oli lempeä ja nöyrä sydämestään, eikä toisia moittinut, vaikk’ei seurannutkaan heitä.

Mutta katso, silloin tuli käsky kaikille vankeuden lapsille Juudassa ja Jerusalemissa kokoontua Jerusalemiin ja joka ei kolmen päivän kuluessa tullut, hänen tavaransa piti hävitettämän ja hän itse seurakunnasta erotettaman.

Ja Bani siunasi poikansa ja sanoi vaimollensa: ”Herra olkoon kanssasi, Simrit. Lähden Jerusalemiin.”

Ja Simrit vastasi: ”Herra suokoon sinun onnellisesti palata. Sydämeni on raskas.”

Ja Bani meni ylös kaupunkiin ja istautui kaiken kansan kanssa Herran huoneen eteen.

^[1] ”Ja pappi Esra nousi ja sanoi heille, te olette rikkoneet naidessanne muukalaisia vaimoja ja lisänneet Israelin synnit.

Niin tunnustakaat nyt se Herralle teidän isäinne Jumalalle ja tehkäät sitä, kuin hänelle kelpaa ja eroittakaat teitänne maan kansoista ja muukalaisista vaimoista.

Niin vastasi koko seurakunta ja sanoi korkealla äänellä: se pitää niin tapahtuman, kuin sinä meille olet sanonut.

Mutta kansaa on paljon ja on sade ilma ja ei voi ulkona seisoa, eikä tämä ole yhden eli kahden päivän työ, sillä meitä on paljon, jotka olemme siinä asiassa sangen suuresti syntiä tehneet.

Anna meidän päämiestemme koko seurakunnassa toimittaa, että kaikki, jotka meidän kaupungeissamme ovat naineet muukalaisia vaimoja, tulevat tänne määrättynä päivänä, jokaisen kaupungin vanhempien ja tuomarien kanssa, siihen asti kuin meidän Jumalamme viha kääntyy meistä tämän syyn tähden.”

Mutta Bani istui liikkumatta, kuni ukkosen iskemänä, ei kääntänyt kättä, ei hievahuttanut huulta. Mutta kun kansa alkoi hajaantua, silloin hän nousi.

Näöltänsä oli hän kuin tulenliekki ja pukunsa liehui myrskyssä, mutta pitkä, kihara tukka riippui nyt suorenneena ympäri päätä ja virtana valui siitä vesi. Niin astui hän esiin pappein ja vanhimpain eteen ja sanoi: ”Seis! Elkää harjoittako vääryyttä Herran, Israelin Jumalan, nimessä! Täytyykö viattoman kärsiä syyllisen rinnalla? Karkoitettakoon ne, jotka epäjumalain-palvelusta ja sopimatonta menoa ovat harjoittaneet, karkoitettakoon vaan. Mutta katsokaa! Mullakin on vaimona Moabilainen nainen. Ken ei hänen hurskauttaan ja jumalanpelkoaan tuntisi? Onko viaton karitsa petojen kera karkoitettava?”

Mutta silloin huusi kaikki kansa: ”Miksi Banin suhteen yksistään tehtäisiin poikkeus, jotta Herran viha meitä hänen tähtensä kohtaisi?” Ja he huusivat ja melusivat niin, ett’ei Bani saanut puhua enempää. Viimein syöksi hän raivostuneena kotiinsa.

”Simrit,” huusi hän heti sisälle tullessansa, lähtekäämme pois täältä! Pane kokoon omasi ja lapsen tavarat ja tarpeelliset talouskapineet. Aasit ja kamelit ovat pian valmiit. Matkustamme pois.”

”Bani, oi herrani, miksis noin vihastut? Mitä on tapahtunut?”

Bani kertoi nyt Simritille, että muukalaiset vaimot ja lapset piti eroitettaman Israelin kansasta ja sanoi sitten: ”Sinua en koskaan hylkää. Tahdon luopua isästä ja äidistä ja jäädä vaimoni luokse. Matkustamme vieraille maille”.

Itkien polvistui Simrit ja rukoili Israelin Jumalalta voimaa. Sen jälkeen nousi hän ja sanoi: ”Ei suinkaan, oi Bani, pidä sinun luopua kansastasi tullaksesi muukalaiseksi pakanain seassa vaimosi tähden. Katso! Olet kansasi päämiehiä. Minkälaista esimerkkiä näyttäisit, ettäs ensimmäisenä rikkoisit Herran käskyä? Katso, minä lähden. Anna mulle jotakin, jotta voisin elää ja kasvattaa poikasi, niin tahdon etsiä turvapaikkaa itselleni maasi rajaseuduilla, jotta näkisin uhrisavun Herran alttarilta ja tuntisin kukkien tuoksun maasi niityiltä. Sinä otat vaimoksesi jonkun Israelin tyttäristä ja pian unhotat Simritin. Katso, ei sovi minun valittaa, olenhan omistanut niin paljon. Herra antoi, Herra otti, kiitetty olkoon Herran nimi”.

”Ensimmäisenä päivänä kymmenennessä kuukaudessa istui Esra pappi ja päämiehet heidän isäinsä seurakuntain seassa ja erottivat he niin pois kaikki muukalaiset vaimot ja heidän lapsensa seurakunnasta.”

Bani oli tuskasta raivoissaan. He asettivat vahteja häntä vartioimaan ja Simrit ja hänen poikansa ja palvelijattarensa nostettiin kamelien selkään ja he saivat oppaan, jonka tuli viedä heidät Simritin sukulaisten luokse.

Mutta Simrit sanoi: ”Ei suinkaan sukulaisteni luo, sillä he ovat minut hyljänneet, sentähden, että käännyin Israelin Jumalan palvelijaksi ja seurasin Bania tänne”.

Silloin kehottivat ne, jotka olivat määrätyt häntä pois viemään, häntä ilmoittamaan, minne hän halusi tulla viedyksi. Sitä ei Simrit tiennyt, vaan pyysi heitä viemään häntä minne vain tahtoivat, kyllä kaiketi Herra hänelle kodin antaisi.

Mutta kun he asettivat Simritin kamelin selkään ja matkue lähti liikkeelle, silloin pettivät hänen voimansa ja hän vaipui tunnottomana alas. Samassa tuli Esra astuen sitä samaa tietä ja sanoi:

”Ken on tämä nuori vaimo?”

Ja kansa, joka ylt’ympärillä seisoi, vastasi itkien, että se oli Simrit, Banin vaimo, joka oli antanut omaisuutensa Herran huoneelle ja nyt lapsinensa oli lähdössä maanpakoon:

Ja Esra kyseli edelleen. Silloin vastasi hänelle Simritin vanha hoitaja, joka itki emäntänsä vieressä: ”Herra, kun ruhtinaat ja kuninkaat tahtoivat pidättää tätä sydämeni tytärtä hänen omassa maassaan, niin, kun se mies, jota hän tahtoi seurata, hänkin pyysi Simritiä jäämään kunniaan ja rikkauteen, silloin vastasi hän, kuten Ruth: ”Sinun Jumalasi on minun Jumalani ja sinun maasi on minun maani.” Ja sitten hän sanoi: ”Puolet rikkaudestani tahdon antaa Jumalasi huoneelle.” Ja sen on hän tehnytkin. Jo lapsuudesta saakka olen minä, palvelijattaresi, opettanut häntä palvelemaan Israelin Jumalaa ja nyt hänet ajetaan pois, kuin pahantekijää. Kysykää vaan kaikilta näiltä, minkälainen hän on ollut.”

Silloin huusi kaikki kansa korkealla äänellä: ”Sinä Jumalan mies, elä anna karkoittaa häntä! Katso, hän on ollut äiti lapsillemme, hänen aittansa on ollut köyhälle avoinna ja jumalanpelkonsa on ollut kynttilä meidän teillämme.”

Silloin Esra käski, että Simrit vietäisiin takaisin huoneeseensa siellä virvoitettavaksi ja sitten meni hän jälleen Jerusalemiin, jonne paljon kansaa häntä seurasi ja jossa vanhimpain neuvosto vielä koossa oli.

Ja hän meni ylös templiin ja rukoili Herralta ymmärrystä tämän asian käsittelemiseen. Sitten kokosi hän taaskin kansan vanhimmat ja sukukuntien päämiehet ja kertoi heille Banin vaimosta ja he sanoivat kaikki yhdestä suusta: ”Hänen hurskautensa tähden Herra hänet vastaan-ottaa.”

Kun kansa kuuli tämän tuomion, riensi se takaisin Banin kaupunkiin, vapautti hänet, koristi häntä seppeleillä ja kantoi häntä ilolla ja riemulla ympäri, laulaen ja huutaen: ”Herran armo pysyy ijankaikkisesti hänen pelkääväistensä päällä.”

Mutta kotonansa oli Simrit polvillansa lapsensa vuoteen vieressä ja ylisti Herraa siitä suuresta armosta, jonka Hän oli hänelle osottanut. ”Herra olkoon kiitetty, että hän on minulle osottanut ihmeellisen hyvyyden vahvassa kaupungissa; sillä minä sanoin pikaisuudessani: minä olen silmäisi edestä sysätty pois. Kuitenkin kuulit sinä minun rukoukseni äänen, koska minä sinun tykösi huusin.”

”Riemuitkaat Herralle kaikki maa, veisatkaat, ylistäkäät ja kiittäkäät.”

1. (Esran Kirja, 10 l, 10 v. ja eteenpäin.)

Lähde: Runeberg, Fredrika 1900: Kuvauksia ja unelmia: valikoima kertomuksia. Suomentanut Ilta. G. W. Edlund, Helsinki.