Simrith
| Simrith.[1] Kirjoittanut Fredrika Runeberg |
Artasasta, se mahtava kuningas, levähti matkallansa päivän yli Ninivessä, ja hänen alammaisensa viettivät riemu-juhlia siitä kun hän viipyi heidän kaupungissansa.
Nyt tuli kahdeksan maan kauniimpaa neitoa, kullalla ja kalliilla kivillä koristettuina; he loistivat yhtä paljo ihanuudesta kuin koreuksistansa ja tanssasivat kuninkaan edessä.
He lakkasivat, ja kuningas viittasi kaikkein kauniimmalle tulla hänen istuimensa eteen. Se teki niin ja notkistaen polviansa, painoi hän alammaisesti otsansa kättä vasten.
”Kuka sinä olet, maan ihanin neito?” kysyi kuningas.
”Olkoon kuninkaan elinaika onnellinen!” vastasi neito, ”sinun palvelias on Moabita Bosnai vainaan ainoa lapsi.”
Kuningas lausui: ”Tavaraa sinulla on enemmän, kuin sydämes saattaa toivoa, sillä Bosnain omaisuus on mainio suuruutensa tähden, mitä armoa tahdot minulta anoa?”
”Kuninkaan onnellisuus olkoon pysyvä ijankaikkisesti! Uskaltaako palvelias toivoa kuninkaan kuulevan hänen rukoustensa?”
”Olkoon sinulle rukoukses suotu, ennen kuin sen lausut, sinä maan jalo kauneus! Tahdotkos valita itselles puolison maan ylhäisimmistä, minä vannon sinulle, hän olkoon vaikka kuninkaan oma poika, sinusta pitää tuleman hänen. Eli haluatkos valtaa ja kunniaa? Artasastan valta on lavea kuin auringon, hän tahtoo antaa sinulle, mitäs vaadit, sillä sinä olet löytänyt armon hänen silmäinsä edessä.”
”Kunnia ja ylistys olkoon kuninkaalle, ja voitto ja valta seuratkoon häntä aina! Vähäinen on se onni, jota palvelias haluapi. Anna hänelle, o kuningas, puolisoksi, Bani, se Israelita, joka palvelee sinun huoneessas.”
Kuninkaan katsanto pimentyi, hän sanoi:
”Banin tytär, kuninkaan hyvyys on pyhä. Pitääkö sinun suloisuutes ja tavaras annettaman vankeuden lapselle, yhdelle niistä, joiden kuninkaan armo on sallinut lähteä kotomaallensa, rakentamaan hävitettyä kaupunkiansa. Sinä maan jalo tytär, isäsi suku hyljäisi sinun.”
”Uskaltaako palveliasi puhua?”
”Puhu.”
”Bani on kasvatettu isäni talossa; tyttären sydän turvasi hänehen, niinkuin viinapuu tuleensa. Kuka niitä voi eroittaa ilman turmelematta. Sinun palvelias suku ei tahdo häntä antaa vankeuden lapselle; mutta katso, o kuningas! sinun tahtos on niiden laki, ja sinun lakis on pyhä. Sinun palvelias tietää, että sanas on luja niinkuin kallio.”
Kuningas käski kutsua Moabiti Bosnain veljen, hän tuli heti ja kumarsi maahan kuninkaan eteen.
”Artasasta käskee sinun antamaan veljesi tyttären Banille, Israelitalle, puolisoksi, ja maksamaan hänen perintönsä viimeiseen rahaan, eikä estämän häntä seuraamasta Bania, sen omaan maahan, johon kuningas on antanut hänelle luvan matkustaa omaisinensa.”
”Kuulla on totella,” vastasi mies ja meni kuninkaan käskyä täyttämään.
Banin tytär meni kotiinsa ja sulki itsensä kammiohon; siellä hän lankesi maahan kiittämään Israelin Jumalaa, jota oli auttanut häntä.
Mutta hänen vanha kasvattajansa, joka hänen saatti kotiin, oli jo tiellä ennättänyt saada tiedon, mitä kuninkaan luona oli tapahtunut, ja juoksi hakemaan Bania, ilmoittaaksensa mikä onni hänelle oli tapahtunut. ”Nyt,” huusi se vanha eukko riemuiten, ”nyt saamme viedä sydämeni tyttären isäimme maahan, ja kaikki hänen tavaransa tulevat sinulle. Iloitse, Bani, iloitse, sinä onnen ystävä!”
Kun Bani kuuli hänen sanansa, pyysi hän Simrithiä puhutella, ja kun he tapasivat toinen toisensa, sanoi Bani:
”Simrith, o Simrith, tohdinko uskoa mitä kasvattaja minulle kertoi, tahtoisitko vain sinä, isäsi tytär, seurata köyhää, ylenkatsottua vankia?”
Simrith punehtui, ojensi hänelle kätensä ja sanoi: ”Bani, minä olen puhunut meidän edestämme, minä tiesin sinun tahtovasi minua omaksesi, mutta ei mitään toivoa ollut; nyt olen sinun.”
Bani ei puhunut mitään, vaan otti hänen kätensä omain kättensä väliin. Viimein sanoi hän:
”Kiitos, o Simrith, tästä suloisesta hetkestä! Mutta katso, en minä sentähden tahdo väärinkäyttää sinun hyvyyttäs. Minä matkustan huomenna kotomaalleni, siellä tahdon tehdä työtä kansani hyväksi. Sinä, Simrith, et saa seurata minua; täällä sinä olet arvossa, täällä on sinulla ystäviä. Maan ruhtinaat toivovat sinua omaisensa. Meillä sinä olisit muukalainen, sentähden siellä sinua halveksittaisiin, ja täällä on vankeuden lapset ylenkatsotut. Pysy täällä rikkaudessa ja kunniassa.”
Simrith katsahti hänehen ja ylentäen silmiänsä, sanoi hän:
”Ei, Bani, sinua tahdon seurata, sinun tykönäs on kotoni, täällä olen vieras. Sinun Jumalaas olen kauvan kunnioittanut, hänen pitää oleman minun Jumalani, sinun kansas minun kansani. Puolet minun omaisuudestani pyhitettäkööt sinun Jumalasi huoneesen, ja sinun pitää oleman minun herrani.”
Vuoden oli Bani ja Simrith asuneet yhdessä kaupungissa tiiman matkaa Jerusalemista, ja Bani oli yksi kansan päämiehistä. Simrith oli istunut kammiossa, kehrännyt ja kutonut kallista kangasta. Vaan nyt hän istui melkein päivä-kaudet lapsen tykönä, iloiten sen kauneudesta.
”Bani, minun herrani,” sanoi hän usein miehellensä, ”paljo hyvää on Herra, minulle antanut, kuinka sydämeni saattaa täydellisesti riemuita ja kiittää?”
Ja kun toiset vaimot, ne Moabin, Kanaan ja muiden vieraitten kansain tyttäret, koreilivat hiuksensa ja kalliilla kullalla kannatettuina menivät kansan eteen eli tanssasivat epäjumalainsa edessä, niin he sanoivat hänelle:
”Simrith, miksi sinä yksin suljet itsesi huoneesen, katso, me olemme kyllä paljo uhranneet, kun jätimme kodin ja ystävät, seurataksemme vankeuden lapsia, heidän hävitettyyn kaupunkiinsa, ei meidän sentähden pidä luopuman kaikista huvista.”
Mutta Simrith vastasi:
”Iloitkaamme kukin mielemme jälkeen. Minulla on iloa enemmän kuin monella muulla.”
Ei ne toiset vaimot kuitenkaan suuttuneet häneen, hän kun oli lempeä ja nöyrä sydämestänsä, eikä soimannut muita, vaikk’ei hän niitä seurannutkaan.
Mutta, katso, silloin kävi Judassa ja Jerusalemissa käsky kaikille vankeuden lapsille kokountumaan Jerusalemiin ja se, joka ei tullut kolmen päivän sisään, hän menetti omaisuutensa, ja eroitettiin kansasta.
Ja Bani siunasi poikaansa ja sanoi vaimollensa: ”Herra olkoon sinun kanssasi Simrith; minä käyn Jerusalemiin.”
Mutta Simrith vastasi: ”Herra antakoon sinulle onnellisen kotiin-tulon, minun sydämeni on raskas.”
Ja Bani meni ylös kaupunkiin ja istui koko kansan edessä Jumalan huoneen eteen.
[2] Ja Esra, pappi, nousi ja puhui heille: ”Te olette rikkoneet, naidessamme muukalaisia vaimoja, ja lisänneet Israelin syntiä.
”Niin tunnustakaat nyt se Herralle isäimme Jumalalle ja tehkäät sitä kuin hänelle kelpaa ja eroittakaat teitänne maan kansoista ja muukalaisista vaimoista.”
Niin vastasi koko seurakunta ja sanoi korkialla äänellä: ”tapahtukoon niinkuin meille sanonut olet.
Mutta kansaa on paljo ja ilma on sateinen ja ei käy ulkona seisominen, eikä tämä ole yhden tai kahden päivän työ, sillä meitä on paljo, jotka olemma siinä asiassa sangen suuresti syntiä tehneet.
Anna meidän päämiestemme koko seurakunnassa toimittaa, että kaikki, jotka meidän kaupungeissamme ovat naineet muukalaisia vaimoja, tulevat tänne määrätyllä ajalla, jokaisen kaupungin vanhimpain ja tuomarein, kanssa siihen asti kuin meidän Jumalan viha kääntyy meistä tämän syyn tähden.”
Vaan Bani istui niinkuin salamalta lyöty, liikkumatta ja puhumatta. Mutta kun väki rupesi hajoamaan, nousi hän ylös. Hän oli näöltänsä niinkuin tulen leimaus ja hänen vaatteensa liehuivat tuulessa. Hänen pitkät, tiherät hiuksensa makasivat nyt suorana hänen päässänsä ja vesi virtasi niistä. Niin astui hän pappein ja vanhimpain eteen ja sanoi:
”Pidättäkäät, älkäät tehkö vääryyttä Herran Israelin Jumalan nimeen! Pitääkö viattoman kärsimän syynalaisen kanssa? Auttakoot ne, jotta ovat harjoittaneet jumalattomuutta ja sopimatointa elämää, auttakoot ne pois; mutta, katsokaat, myös minulla on Moabin tytär vaimona: kuka ei tunne hänen hurskauttansa ja jumalisuuttansa; pitääkö se viatoin karitsa pois ajettaman petoin kanssa.”
Silloin huusi kaikki kansa: ”Miksikä Banin tulee päästä, että Herran viha kohtaa meitä hänen tähtensä.” Ja ne huusivat ja pauhasivat niin ettei Bani enää saanut puhua, ja viimein hän meni vihaisena pois kotiin.
”Simrith,” huusi hän; kohta sisälle tultuansa, ”matkustakaamme täältä pois. Pane kokoon omas ja lapses vaatteet ja tarpeelliset huonekalut: aasit ja kamelit ovat heti valmiina, lähdetään.”
”Bani, o herrani, miksis olet niin vihoissas, mitä on tapahtunut?”
Bani kertoi nyt hänelle, kuinka muukalaisvaimot ja lapset piti pois eroitettaman ja sanoi: ”Sinua en koskaan jätä, minä tahdon luopua isästä ja äidistä ja olla vaimoni tykönä. Matkustajamme vieraasen maahan!”
Simrith lankesi polvilleen, itkein, ja rukoili Israelin Jumalaa vahvistamaan häntä: sitte hän nousi ylös ja sanoi: ”Ei suinkaan, Bani, sinun pidä hyljäämän kansaasi ja tulla muukalaiseksi pakanain seassa vaimosi tähden. Katso, sinä olet yksi kansasi päämiehistä, minkä esimerkin tahtoisit antaa, että olisit ensimäinen rikkomaan Herran käskyn. Katso minä menen, anna minulle jotain, millä saatan elää ja kasvattaa poikasi, ja minä tahdon etsiä turva-paikan sinun maasi rajoilla, että saisin nähdä uhrien savun Herran edessä ja tuntea kukkain löyhkyn sinun maasi kedoilta. Sinun pitää ottaman vaimoksesi jonkun Israelin tyttäristä ja unhottavan Simrithin. Katso, ei minun tule valittaa, olenhän minä saanut nauttia paljo hyvää. Herra otti; Herra antoi, kiitetty olkoon Herran nimi.”
Ensimäisenä päivänä kymmenennessä kuussa istui Esra pappi ja arvoisimmat vanhimmat ja ne, jotta kutsutut olit, ja he eroittivat kaikki muukalaisvaimot ja niiden lapset.
Ja Bani raivosi tuskissansa, ja he panivat vartian hänelle, ja Simrithin ja hänen poikansa ja palveliansa asetit he kamelien päälle ja saivat lietsarin johdattamaan häntä sukulaisiinsa. Mutta Simrith sanoi: ”Ei suinkaan sukulaisiini, sillä he ovat hyljänneet minun, koska minä käänsin itseni Israelin Jumalaan ja seurasin Bania tänne.”
Silloin sanoivat ne, jotta määrätyt olit häntä pois viemään, että hän ilmoittaisi mihin hän tahtoisi vietää. Mutta ei hän tiennyt sitä, vaan käski heidän viemään hänen, mihin tahtoivat, kyllä Herra oli hänelle kodon antava.
Ja kun he asettivat hänen kamelin päälle ja alkoivat matkan, niin luopui voimat hänestä, ja hän vaipui maahan hengetöinnä. Silloin tuli Esra kävellen samaa tietä ja sanoi: ”Kuka on tuo nuori vaimo?”
Ja väki, joka seisoi siinä, vastasi itkein, että se oli Moabilainen Simrith, Banin vaimo, joka oli antanut omaisuutensa Herran huoneesen ja jonka nyt täytyi mennä maanpakoon lapsinensa.
Ja Esra kysyi vielä; silloin vastasi häntä Simrithin vanha kasvattaja, joka itki emäntäänsä: ”Herra, kun ruhtinaat ja kuninkaat tahtoivat pitää tätä minun sydämeni tytärtä hänen maassansa, niinkuin itse se mieskin, jota hän tahtoi seurata, pyysi hänen jäämään arvoon ja rikkauteen, silloin sanoi hän Ruthin tavalla:
”Sinun Jumalasi olkoon minun Jumalani ja sinun maasi minun maani,” ja sitte sanoi hän: ”puolet tavarani tahdon minä antaa sinun Jumalasi huoneelle,” ja niin on hän tehnyt, ja hänen lapsuudestansa olen minä, sinun palvelias, opettanut häntä palvelemaan Israelin Jumalaa, ja nyt ajetaan hän pois niinkuin pahantekiä, ja kysele kautta näitä täällä, minkäkaltainen hän on ollut.”
Silloin huusi kaikki väki korkialla äänellä:
”Sinä Jumalan mies, älä anna pois ajaa häntä. Katso, hän on ollut äiti lapsillemme, hänen aittansa on ollut köyhäin aitta, ja hänen jumalanpelkonsa on ollut kynttilämme.”
Silloin käski Esra heidän viemään Simrithin kotiinsa ja itse hän palasi Jerusalemiin, johon paljo väkeä seurasi häntä ja jossa vanhain neuvoskunta vielä oli koossa.
Ja hän meni templiin ja rukoili Herralta ymmärrystä tässä asiassa, ja sitte hän taas kokosi vanhat ja ne jotka tähän olivat kutsutut ja kertoi heille Banin vaimosta, ja he sanoivat kaikki yhdellä äänellä: ”Herra on hänen ylös ottanut hurskautensa tähden.”
Kun kansa kuuli tuomion, menit he taas Banin kaupunkiin ja otit hänen vartioilta ja kruunasivat kukkas-seppeleillä ja kantoivat häntä ympäri ilolla ja riemulla ja lauloivat ja huusivat: ”Herra antaa armonsa voimallinen olla niiden ylitse, jotta häntä rakastavat.”
Mutta Simrith lankesi kotona polvillensa, lapsensa vuoteen ääressä ja ylisti Herraa sen suuren armon tähden, joka häntä oli kohdannut: ”Kiitetty olkoon Herra, että hän minulle ihmeellistä hyvyyttä osoittanut on, sillä minä sanoin hämmästyksissäni: minä olen poisajettu sinun silmäis edestä; kuitenkin sinä kuulit minun ääneni, koska minä huusin sinun tykös.”
”Iloitkaat Herrassa koko maailma, veisatkaat, kiittäkäät ja ylistäkäät!”
Loppu.