Sininen linna
| Sininen linna. Kirjoittanut Viki Kärkkäinen |
Jylhä seutu.
Mustat, synkät kiviseinät kaartavat syvää laaksoa. Vuorten rinteillä humajavat korkeat, tummat kuuset.
Ilmassa, harmaiden pilvien alla kaareilevat kiukkuiset, ylpeät kotkat. Laakson pohjassa kohajaa valkea, vaahtoisa koski.
Onneton on mies, joka sen rannalle joutuu.
Se koski ryöppyää vuoren mustasta seinästä ja sen vesi on aivankuin valkoinen, kuohuva viini.
Sen aalloilla kelluvat kylmät immet, ihanammat vielä kuin talvisen aamun hehkuva rusko.
Onneton, ken heidät huomaa!
Ei ole syntynyt taivaan välkkyvien tähtien alla vielä miestä, joka voisi katseensa kylmäin impien ihanasta kisailusta kääntää. Ei ilmestynyt urosta, joka myrkky isän nuolensa karkeloivien joukkoon lennättäisi.
Sammuu silloin miesrinnan sähköisä liekki ja aaltojen kylmään kuohuun syöksyy jäisinkin järki.
Iloiten kantavat ihanat immet saaliinsa mustan vuoren avariin onkaloihin.
Siellä sisällä välkkyy sininen linna, impien loistava temppeli. Avaroita saleja valaisevat valot, jotka kimaltavat katosta ja seiniltä aivankuin miljoonat talviset tähdet. Permantoja peittävät valkeat matot, joihin on taidokkaasti ruusuja kirjaeltu.
Siitä sinisestä linnasta kuuluu alati hilpeä kuorolaulu. Iloisina siellä immet uhrialttarinsa ääressä karkeloivat.
Alati kohoo siitä alttarilta korkeuteen sininen liekki. Alati siinä miesten sydämiä syntien sovitteeksi uhrataan.
Onneton on mies, joka kosken rannalle joutuu.
Lähde: Kärkkäinen, Viki 1909: Vuoden varrelta: suorasanaisia runoelmia. Otava, Helsinki.