Sirkka (Virtanen)
| Sirkka Kirjoittanut Jalmari Virtanen |
- Siritä, siritä, pikkunen sirkka!
- Ilta on tyyni ja lauha.
- Päittemme päällä heljänä välkkyy
- tähtien rukousnauha.
- Siritä, siritä, urhea sirkka!
- Ilta on niinkuni unta.
- Kuuletko, sirkka, kuin lemmestä laulan
- vaikka on kulmilla lunta.
- Siritä, siritä, soittaja-sirkka!
- Mieli on viulunkieli!
- Näätkö sä sirkka, kuin komealle paistaa
- mun kultani uksenpieli.
- Kuilu on allani, ylläni taivas,
- vuoret on kahden puolen.
- Tämä poika unhotti sirkkojen soittoon
- vaivan ja murheen ja huolen.
- Kaukana eessäni sinihämyhuntuun
- vuorien päärmeet peittyy.
- Taakseni tarkkaan – ja harmajan hetteen
- aavoille katseeni heittyy.
- Pilvien yllä on lunta ja jäätä,
- täällä soi kohina meren.
- Kuiluhun kurkkaan ja täntiä tarkkaan
- ja kuuntelen kuohua veren.
- Jälleen on ilta niin tyyni ja lauha,
- vaan mieli on hiukkasen ankee.
- Millepä kujalle kultani varjo nyt
- kuuhuen kullassa lankee?
- Kuilu ja tähdet ja vuori ja laineet –
- kaikk’ ovat ennallansa.
- Sirkkakin innoin kuutamokylpyyn
- kutsuvi kultaistansa.
- Vuorten, ja aavojen ylitse aivoni
- aatoksen salaman sinkoo.
- Sieltäpä valittu vastauksensa
- lempeä laulavan linkoo.
Sotshi, 1926
Lähde: Rakettu on raudalla, tulesta on tuotu: Neuvosto-Karjalan suomenkielistä runoutta vuosilta 1917–1940. 1976. Kokoelman laatineet ja toimittaneet T. Summanen ja A. Mishin. Karjala-kustantamo, Petroskoi.