Sisällinen yhdistys

Sisällinen yhdistys. Kirjoittanut Frans Mikael Franzén

1810.

Kansoja raastakohot rajut mahdit,

sitehet hellimmät katkokohon:

entävi miete, vaikk’ estävät vahdit,

tuntokin taivaihin nouseva on.

Toivo jo vuossadat saattavi valoon;

muistossa on, mit’ ei aistita saa.

Sydän, mi tuntevi kaunihin, jalon,

kaukaisen ystävän aavistaa.

Vapaasti voi kuni pilvissä rusko

maailmass’ yhtyä aattehien.

Muurien halkikin tosi ja usko

saa kuvan lempivien sydänten.

Aika, kuin taivas, se ainian muuttuu:

tähdet ne nousevat, laskevatkin.

Vältitkö myrskyn? Miks itket? Mi puuttuu?

Pääsithän taas pesähäs takasin.

Virkas sun kiinnittäköön vakavasti

kotihis, liittosi siunatkohon!

Henki, mi liitävi tähtihin asti,

myös yli luotojen lentävä on.

Jos sun on mitatut askelehetki,

jos sun on silmilläs varjostin, –

ahdas on piirisi, haihtuva hetki

on tosi elämän muutoinkin.

Vaan elo tuo, jota toivot sä vielä,

on hyvä ainian loppumaton.

Jalojen kanssa sä alkaos siellä

rikosten, harhojen vastustelon!

Maailman halki yks virtaapi valo,

yksi on järki. Se kuulla sun suo

muinaiset urhot, ja taas uni jalo

kaukaiset viisahat tuo poves luo.

Taivainen kunta! Sen ei rajat muutu,

ylläkkö, riita ei raastelekkaan.

Aina se kestää, jos ei ihan puutu

oikeudentunto sun rinnastas vaan.

Oi pyhä tunto! Jos täytät sä rinnan,

niin levon, rauhan sä rintahan saat.

Kuin vesikaar’ yli ulapan pinnan

ilmassa yhdistä riistetyt maat!

Lähde: Franzén, Frans Mikael 1891: Valikoima Frans Mikael Franzénin runoelmia. Suomentanut Em. Tamminen. Otava, Helsinki.