Sitä tunnen rakkautta

Sitä tunnen rakkautta. Kirjoittanut Kaarlo Luoto

Kärsiväistä, pyhää, suurta

»jumalrakkauden ikijuurta»

turhaan etsit ihmislapsi,

suotta siinä harmenevi hapsi.

Rakkautta kahlii viha,

hengen touot routii kylmä liha.

Voima edut määrää aina,

heikon hyvyys katkera on laina.

Väsyt poskes lyötännästä,

toista toisen jälkeen kääntämästä;

lyöpiä on sangen monta,

voittos siinä ompi toivotonta.

Puhu totta, hyvää muuta,

niin jo pysytetään hirttopuuta.

Kätees, kirveesehes luota,

älä rakkautta jouten vuota.

Rakkaus mi taiston kestää

hyv’ on, vihan vallan riemut estää,

heikomman mi kuormaa kantaa,

eestä navakamman iskun antaa.

Sitä tunnen rakkautta,

joka kysyy miehen voimakkuutta,

hyvän, kauniin syliin sulkee,

taiston seppel kulmillansa kulkee.

Lähde: Luoto, Kaarlo 1908: Ristikon takana. R. Tuomi, Helsinki.