Siveellisyys-asia

Kohteesta Wikiaineisto
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Siveellisyys-asia

Kirjoittanut Minna Canth


Päivän polttavimpia kysymyksiä on maassamme tätä nykyä siveellisyys-asia. Sen nosti hereille ensiksikin herra Boldtin tunnettu anomus prokuraattorille haureuslaitosten hävittämisestä, johon prokuraattori kuitenkin epäämällä vastasi. Mutta tulisimmilleen se nousi niiden luentojen johdosta, joita nuori kirjailija Ruotsista, herra Geijerstam piti hiljakkoin Helsingissä. Kirjallisuudesta puhuessaan hän nimittäin kosketti myöskin siveellisyysrientoihin, väittäen niiden menevän liiallisuuteen siinä, että nyt jo pannaan ehdoton siveellisyys ohjelmaan, vaikka olot vielä tekevät sen mahdottomaksi. Meidän tulee pyrkiä siihen, että miehessä samoin kuin naisessakin vietti ja rakkaus yhdistyvät, mutta tämän periaatteen toteuttamiseen on pyrkiminen vaan vähitellen, askel askeleelta. Liiallinen jyrkkyys vaatimuksissa tuottaisi arvaamattomia onnettomuuksia, sillä luonnon vietti on miehessä niin suuri, ett’ei sitä vaaratta voi tukehduttaa. Ankarasti hän moitti erästä nais-yhdistystä Ruotsissa jonka jäsenet olivat päättäneet, että he menisivät avioliittoon ainoastaan puhtaitten miesten kanssa, lausuen, niinkuin sanat sattuivat, että tänlainen päätös oli ”hävytön ja puolustamaton.” Sillä se matkaan saisi vaan vihaa ja eripuraisuutta sukupuolten välillä. Myöskin hän moitti sitä, että nais-asiaan siveellisyyden kysymys sekoitettiin, koska ne molemmat eivät ollenkaan kuuluneet toisiinsa.

Ajatuksen ja sanan vapauden ystävä ei voi muuta kuin myöntää, että herra Geijerstam oli täydellisesti oikeutettu lausumaan rehellisen mielipiteensä asiasta, joka on kaikkein kipein kohta yhteiskunnallisessa elämässämme. Mutta yhtä oikeutetut, jopa velvoitetutkin olivat toiselta puolen ne, jotka eivät näitä hyväksyneet, tuomaan julkisesti esiin oman kantansa siinä. Sillä puhuen ainoastaan asiat selvenevät; vastakkaisten katsantotapojen yhteentörmätessä molempain yksipuolisuudet parhaiten esiintyvät ja tasapuolisempi arvostelu tulee mahdolliseksi.

On tahdottu moittia hra Geijerstamin vastustajia suvaitsemattomuudesta, ja tosin muutamien suhteen siinä syytöksessä oli perääkin. Mutta olipa hra Geijerstam puolestaan myöskin osottanut suvaitsemattomuutta tuomitessaan sitä hävyttömyydeksi jos naiset vaativat puhdasta entisyyttä siltä mieheltä, jonka kanssa he elämänsä yhdistävät. Kun miehellä ammon aikoja on ollut sama oikeus naisen suhteen, ei todella ymmärrä, millä johdonmukaisuudella tahdotaan estää naista tekemästä samaa vaatimusta. Ainakin se mahtaa olla hänen omassa vallassaan, muuten ei naisen vapaudella olisi niin mitään merkitystä. Eikä sekään pidä paikkaansa, että tämän vaatimuksen seurauksena olisi viha ja eripuraisuus sukupuolten välillä. Sillä ankaruudellaan naiset tässä osottavat paljon suurempaa ja todellisempaa rakkautta toiseen sukupuoleen. Täytyyhän jokaisen ajattelevan ymmärtää, että senlainen vaatimus juuri tarkoittaa ja edistää miehen onnea yhtä hyvin kuin naisenkin ja koko tulevaa sukupolvea.

Väärä on myöskin se väitös, ett’ei siveellisyys-asia muka kuulu naiskysymykseen. Se hylkyluokka, jonka miesten huonot elämän tavat muodostavat naissuvussa, huutaa ja kaipaa etupäässä pelastusta ja apua. Sitä paitse naisten tärkeimmät elämän tehtävät ovat likeisessä yhteydessä siveellisen olotilan kanssa yhteiskunnassa. Kodin puhtaus, perheen onni, kasvamisen menestys ovat siitä riippuvat. Ihmiskunnan kehityksessä tulee nainen olentonsa mukaan aina enemmän työskentelemään siveellisen puolen hyväksi kuin aineellisen tai henkisen. Luonnollista siis, että hänen vapautumisensa ensimmäisenä harrastuksena on siveellisen olotilan parantaminen yhteiskunnassa. Ja mitä merkitystä olisikaan naisen osan-otolla yhteiselämään, ellei hän esiintoisi omaa omituista voimaansa, oman sisällisen olemuksensa luontoa, vaatien näille huomiota.

Vastoin herra Geijerstamia luulemme, että juuri ehdoton siveellisyyden vaatimus on ainoa keino siveellisyyden harrastuksen menestymiseen, aivan samoin kuin ehdoton raittius on tehokkaammasti edistänyt raittiutta kuin kohtuuden ystäväin laimeat pyrinnöt. Suuret aatteet kysyvät aina marttyyrejä, – yksityisiä, jotka hehkuvan innon voimasta uhraavat oman onnensa, oman pienen elämänsä niiden hyväksi. Siinäpä jumaluuden leima ihmis-poloisen otsassa ja heijastus iankaikkisuuden toivosta.

Näissä kohdissa olemme siis eri mieltä hra Geijerstamin kanssa. Mutta ajattelemiseen ja vakavaan itsekritiikkiin hänen moitteensa kumminkin antoivat aihetta. Varoitukset vihan herättämisestä sukupuolien välille olivat tavallaan paikoillaan. Sillä, yksipuoliset me naiset tässä suhteessa tosin olemme olleet. Olemme tarkastaneet ja tuominneet vaan miesten vikoja, omiamme emme ole huolineet tutkimaan ruveta. Semmoisesta helposti syntyy toiselta puolen tuomitsemisen halu, toiselta farisealainen ylpeys.

Ja kuitenkin, jos tarkemmin ajattelemme, ei meidän suinkaan sovi tähän astisesta siveellisyydestämme suuresti kerskata, sillä eipä sitä vielä ole koetukselle pantu. Ehkä siitä, kun kaikki ympäri käy, saammekin suureksi osaksi juuri miehiä kiittää, sillä ell’eivät he olisi ehdottomasti vaatineet meiltä puhtautta ja viattomuutta, niin kuka tietää, minkälaisia olisimme. Tähän saakka nainen on ollut ilman tahtoa, ja vastustamatta vaan mukautunut miehen mieltä myöten. Mistä hän siis kerskaa? Miehet ne ovat, jotka ankaran vaatimuksensa kautta ovat sisartaan, puolisoaan, tytärtään siveettömyyden loasta varjelleet ja vahvat muurit heidän ympärilleen rakentaneet. Nyt vasta muurit hajoovat; nainen seisoo täysi-ikäisenä ja vapaana, osottakoon nyt, mihin hän kelpaa. Osottakoon, että hänellä todella on lujaa siveellistä voimaa. Näyttäköön, mitä laatua hänen vapauden pyrintönsä ovat; tarkoittavatko ne siveellisten periaatteiden höllenemistä, luonnon viettien valloille päästämistä, vaiko itsetietoisen puhtauden säilyttämistä kaiken mädännyksen keskellä.

Toiseksi taas ei siveellisen olotilan huonous yhteiskunnassa suinkaan yksin-omaan ole miehen syy. Sillä mitäpä on nainen tähän asti tehnyt sen parantamiseksi? Jos hänellä olisi ollut enemmän tahdon voimaa, enemmän itsensä kieltävää rakkautta hyveesen, emme nyt tosin olisi tällä kannalla kuin olemme. Ja vielä enemmän: Nainenkin on ollut siveetön aivan siinä määrässä kuin olot sen vaan ovat sallineet. Tuota niin sanottua koketteeraamista ei ole pahana pidetty, eikä sitä, että hän puolialastomana ilmestyy miesten keskelle tilaisuuksissa, joissa kuumuus, viinit, myöhäinen ilta, ynnä muut kiihotukset ovat omiaan aistillisuutta herättämään. Ainoa puolustus naiselle on, ett’ei se tähän saakka ole itsetietoisesti tapahtunut.

Olojen paranemista naiset myöskin itse estävät. Sillä heidän turhamaisuutensa, heidän ylellisyytensä elämäntavoissa ovat juuri n. s. sivistyneissä siinä määrässä suuret, ett’ei mies enää voi ajatellakkaan avioliittoa ilman mahdottomia tuloja. Eivätkä he ollenkaan pidä velvollisuutenaan itse puolestaan perheen toimeentuloa auttaa, ei säästäväisyyden eikä tuottavan työn kautta. Jälkimmäisen suhteen tosin voi muistuttaa, että tuottavan työn alat ovat naiselle niin harvat, ett’ei niitä riitä naimattomillekaan saatikka sitten naineille. Mutta hyvällä tahdolla aina jotakin voi tehdä. Ja ell’ei tilaisuutta eikä kykyä olisikaan ansiolliseen työhön, niin säästäväisyyttä kumminkin voi harjoittaa. Pantakoon suu säkkiä myöten; lakaiskoot emännät itse lattiansa, keittäkööt itse puuronsa, sen kansankin naiset saavat tehdä. Ehkä se alussa vähän kovalta tuntuisi, mutta pian siihen tottuu. Sillä ainoastaan näin voimme miehelle tehdä aikaisen avioliiton mahdolliseksi ja – ainoastaan näin olemme täysin oikeutetut vaatimaan häneltä ehdotonta puhtautta.


Lähde: Kodin suuret klassikot: Minna Canth. 1987. Weilin + Göös, Espoo. Ensimmäisen kerran ilmestynyt Valvoja-lehdessä 1887.