Siveellisyys ja naisten itsensä elättäminen
| Siveellisyys ja naisten itsensä elättäminen. Kirjoittanut Hilja Pärssinen |
Viime talven kuluessa keskusteltiin maamme työväenyhdistyksissä ja erittäinkin naisosastoissa siveellisyysasiasta tahi oikeammin sukupuolisiveydestä. Sama asia on taasen saanut voimakkaan sysäyksen Voikan lakon kautta, josta sattuvasti on sanottu, että se puhkaisi kipeästä kohdasta paiseen yhteiskuntaruumiista, jossa mädännäisyys valtaa alaa. Toisestakin syystä näkyy siveyskysymys palaavan päivän kysymykseksi ainakin naisosastoissa. Tähän antaa aiheen nais-asialiitto ”Uniooni”, joka on lähettänyt yllämainitulla otsakkeella varustetun esitelmän työläisnais-osastoille, suosittaen keskustelua ja pyytäen vastauksia seuraaviin alustuksen sisällöstä aiheutuviin kohtiin:
1) Missä määrin siveellinen käsityskanta kodeissa vaikuttaa siveellisyyteen sukupuolien välillä?
2) Missä määrin naisten aineellinen itsenäisyys kykenee vastustamaan siveettömyyttä ja edistämään siveellistä suhdetta sukupuolien välillä?
3) Mitä voitaisiin, näihin kohtiin katsoen, yhteiskunnan puolelta tehdä kansallissivistyksen kohottamiseksi?
Tarkastakaamme siis tuota alustusta; silloin voimme päättää, ovatko siinä esiintyvät näkökohdat sopusoinnussa sen köyhälistön naisliikkeen kanssa, joka on eri maissa tavattavissa.
Ketäpä ei syvästi loukkaisi ”ohjesääntöinen haureuslaitos”, joka samoin kuin väkijuomaliikekin, milloin hillitympänä milloin räikeämpänä, tunkeutuu kokemuspiirimme yhteiskunnan järjestämänä? Ketäpä sitten, ellei se työläisnaista koskisi, häntä joka asuu huoneissa, huoneustoissa tahi esikaupungeissa, saaden usein naapurikseen mainitun paheen uhreja? Koskee kylläkin kipeältä kasvattaa lapsia oloissa, missä todellisuus heiltä riistää viattomuuden ilon, missä elämän mustat puolet vaan näkyvät. Koskee kipeältä, nähdessä ehkä armaimman tyttärensä joutumassa synkän kurjuuden kuiluun. Kipeästi työläisnaiset tuntevat prostitutsioonin kauhut, jotka myrkkyilmaansa heidän koteinsa ympärillä suihkuttavat.
Olen kuullut työläisäitien valittavan, että paheen nykyinen muoto on heille mitä kauhein, sillä se hajoittaa paheenharjoittajat työläisten kaupunginosiin, kun sen sijaan esim. vakituiset laitokset kaupunkien keskellä sopisivat paremmin niille, joita varten koko kurjuus on. En suinkaan puolla tätäkään muotoa, olen vaan lausunut sen osotteeksi siitä kylläkin syvästä tuskasta, jota työläisnaiset tuntevat tietäessään sisartensa joutuvan ”rahalla ostettavaksi” mitä alentavimmassa merkityksessä.
Mutta niin synkkä kuin asia onkin, täytyy myös myöntää, että siveyden loukkaaminen kaikissa kansoissa ja eri aikakausina on ollut oleellista. Onhan siihen esimerkkejä muinaisesta Kreikasta, samoin Roomasta. Entäs sitten Keski-Euroopan maista j. n. e. Ja samalla on huomattavaa, että siveettömyyden pääsyinä aina esiintyvät yleinen tapain turmellut sekä varallisuuden jyrkkä vastakohtaisuus eri kansanluokissa. Tämän myöntää alustajakin. Tulemme sitten keinoihin, joilla siveyttä on edistettävä.
Mitä siveyskäsitteen kohottamiseen tulee, on se aina oleva yksi siveyden edistämiskeinoista. Tästä on jo kylläkin lausuttu ajatuksia tässäkin lehdessä. Siveyskäsitettä on laajennettava ja aikamme siveettömyys kaikissa ilmenemismuodoissaan etsittävä. Tästä johdumme siihen, että prostitutsiooni on yksi siveettömyyden julkein haara. Nykyaikainen, useimmiten aineellisiin etuihin perustuva avioliitto ei suinkaan ole siveydellisessä suhteessa nuhteettomin. Siveyttä on löydettävä vaan siellä, missä on pyrkimys sisälliseen puhtauteen ja henkiseen sopusointuun. Tähän pyrittäessä tarvitaan kyllä naisen aineellisen tilan kohottamista. Tarvitaan myös miehen aineellisen tilan kohottamista, Köyhälistön nainen ei ole tilaisuudessa, vaikka kymmenien maksuttomain koulujen ovet olisivat hänelle avoinna, niitä käyttämään. Hänen täytyy usein 8 ja 9 v. ikäisenä jo keskeyttää koulunsa, mennä ”lapsentytöksi”.
Kauniilta kyllä kuuluu puhe ”elämänsä uran vapaasta valitsemisesta”, mutta se on satua, jota ei voi toteuttaa. Köyhät tytöt eivät ole tilaisuudessa kouluja käymään. Tehdastyö, palveluspaikat, ompelusoppi y. m. ovat heille avoinna. Työläisnaisilla sitten täysi-ikäisinäkin tulee vähemmän työnpuutetta kuin miehille. Miehiä pannaan tehtaista pois. Naisia ja lapsia saadaan helpommalla. Ja kuta suurempi on työnkysyjäin luku, sitä pienemmät ovat palkat. Ja kun sitten naistenkin palkat näin polkeutuvat 1 m:kaan, joskus allekin, niin tuoko on sitä ”aineellista itsenäisyyttä”, joka turvaa siveellisyyden.
Arvoisa alustuksen laatija kyllä lausuu, että naisten palkat ovat nostettavat miesten palkkojen rinnalle. Siihen mekin yhdymme. Niin ikään hän sanoo, että oloja on järjestettävä, että ”ansiokykyinen nuoti nainen voi työllään hankkia itselleen ravitsevan ruuan, hyvät vaatteet, sievän pikku kodin, kirjallisuutta, huvituksia, matkoja.” Mutta alustaja jättää neuvomatta, millä keinoin tuollaiseen hyvinvointiin päästään. Siihen ei suinkaan päästä noin vaan parempiosaisten suosiolla. Ei suinkaan! Sen vuoksi onkin elämän oikeudesta syrjäytettyjen s. o. alaluokan taisteltava oikeuksiensa saavuttamiseksi. Ja tästä johtuu, että he taistelevat rinnakkain: mies ja nainen. He ovat samassa kärsimyksessä, senvuoksi ei heillä ole sukupuolellisuudesta johtuvaa ennakkoluuloa toisiaan kohtaan.
Köyhälistön nainen siis tietää, että hänen asemansa ei ole parannettavissa muuten, kuin taloudellisen tuotantotavan uudistuksen kautta. Sen vuoksi hän ei tyydy sitten, että säilytetään järjestelmä, jossa toisilla on tilaisuus koulunkäynnin ja kapitalismin turvissa kiivetä toisten edelle.
Toisekseen, köyhälistön nainen on teollisuustyön sekä myös enenevän kotityön suorittajana tullut siihen kokemukseen, että hän ansiotyön vuoksi on pakoitettu laiminlyömään lasten kasvatuksen, kodinhoidon j. n. e. Koti on menettänyt hänelle merkityksensä. Miestä se myöskään ei nykyisessä muodossaan viihdytä, ja hän lähtee pahimmassa tapauksessa kapakkaan. Sen vuoksi työläisnaiset eivät voi alustajan tavoin toivoa, että naisille on ”avattava kaikki elinkeinot”. Ei niin, vaan suojeluslakeja laadittakoon! Estettäköön työhaut ja ottamasta naineita naisia ainakaan määrättyinä aikoina – esim. raskauden aikana – yötyöhön vaarallisille ammattialoille. Tähän vakaumukseen täytyy ehdottomasti johtua työläisten keskuudessa eläessä.
En tahdo ollenkaan epäillä alustajan hyvää tarkotusta; vaikka, jos työläiset alustajaan yhtyisivät, he tulisivat tukemaan työnantajaa, saattamalla hänelle tilaisuuden käyttää vaimojen työvoimaa perheen isiä syrjäyttämällä. Tämä taas olisi luonnon järjestyksenkin vastaista.
Alustajakin lopussa mainitsee siitä, kuinka vaimon tehtävä kodissa on pidettävä ”työnä” ja yhteiskunnan puolelta palkittavana. Tässä voimme alustajaan täydellisesti yhtyä, samalla kuin tietysti olisi oikeudenmukaisinta, ”Ettei tämä palkitseminen saa tapahtua miehen välityksellä vaan suoranaisesti”. Mutta meidän mielestämme juuri tuohon pyrkiminen on yhdenmukaisinta suojeluslakien vaatimisen kanssa. Sillä niin kauan kun nainen kaikista asemistaan on vapaa ansiotyöhön, niin kauan johtaa myös halu lisätä perheen tuloja, hänet miehen kilpailijaksi pois kodin piiristä. Pyrintönämme olkoon siis suojeluslakien kautta hankkia naisille tilaisuus täyttämään perheen äidin velvollisuuksia ja edistämään siveellisyyttä kasvattajana. Yhteiskunnan olisi suoranaisesti maksettava naiselle perheenäidin toimesta palkka. Työläisluokan, sekä miehen että naisen taloudellisen aseman parantaminen on voimakasta työtä siveellisyyden hyväksi. Siveyskäsitettä on nykyisyydessään syvennettävä. Tämä jalo, kaunis työ odottaa tekijöikseen jokaista vakavaa naista, jolle kansansa onni on kallis. Syventykää siis asiaan, työläisnaiset työskennelkää kansaisen päämäärän hyväksi. Asian oikeus on takaava sille voiton!
Lähde: Työmies 25.11.1904.