Siveellisyysasiasta

Siveellisyysasiasta. Kirjoittanut Yrjö Sirola

”Ihminen ei ole enkeli eikä eläin, onnettomuus on se, että se, joka tahtoo tehdä hänet enkeliksi, tekee hänet eläimeksi!”

Pascal.

Asia on nyt päiväjärjestyksessä ja kovasti suunnitellaan työtä siveettömyyden voittamiseksi. Eikä kellään liene siitä tuin hyvää sanottavaa. Mutta – mutta siinäkin asiassa on – luulen, että ei ole alettu kyllin alusta, menty asian ytimeen. Pyritään paikkailemaan maan repeämää, tukkimaan tulivuoren purkausta tutkimatta, mikä se voima on, joka tämän n. k. siveettömyyden aikaan saa.

Tosin on huomautettu, että hätä, puute alaa useita naisia siveettömyyden teille, ja on sillä epäilemättä sanottu eittämätön tosiasia, mutta sillä ei ole selvitetty koko totuutta.

Ja jos ”miehet ovat ottaneet syyn” asiassa, kuten referaatista päättäen erään kirjailijattaren lausunto osoittaa, ovat he tehneet harvinaisen typerästi, ne nimittäin, jotka ovat olleet edustamassa.

Ei näet kukaan näy uskaltaneen asiassa tehdä leikkausta syvemmälle osottamalla, että vasta sitten kun sukuvietin asema ihmisen elämässä on fysioloogisesti tarkoin selitetty ja läsnäolijat suostuneet sillä pohjalla asiasta keskustelemaan, voi ajatusten vaihto hedelmiä tuottaa. Muussa tapauksessa muodostuvat kokoukset paraadeiksi, joissa jotkut lausuntojen antajat loistavat lujalla moraalillaan heitellen syytöksiä milloin ketäkin vastaan.

Mutta ryhtykäämme asiaan:

Sukuvietti on oleellinen ilmiö jokaisen ihmisen luonnossa ja sen vaatimuksia voivat ani harvat haitatta vastustaa, kuten jo Luther suoralla tavallaan lausui: ”Nainen voi yhtä vähän olla ilman miestä kuin syömistä, juomista, nukkumista tai muita luonnon tarpeita. Toiselta puolen ei mies voi olla ilman naista. Syy on se, että ihminen luontoon on yhtä syvästi istutettu halu siittää lapsia kuin syödä ja juoda. Siksi on Jumala antanut ruumiille jäsenet, suonet ja nesteet sekä kaikki mitä tarvitaan. Joka nyt tämän tahtoo kieltää eikä anna mennä niinkuin luonto tahtoo, mitä hän muuta tekee kuin kieltää, että luonto on luontoa, että tuli polttaa, vesi kastaa ja ihminen syö, juo tai nukkuu!”

Tästä ynnä lukuisista muista lausunnoista päättäen asettuu Lnther naturalistiselle kannalle sukupuoliasiassa perustaen sen ainoaan mihin sen voi perustaa: luonnon eittämättömään vaatimukseen.

Mutta tästä huolimatta on meidänkin aikanamme vielä lukuisia henkilöitä, jotka pitävät velvollisuutenaan esittää sukupuoliyhtymistä jonain itsessään rumana, syntinä, saastaisena. Että samat henkilöt useinkin alistavat saman ”saastan” hollitupasukkeluuksien ja salanaurun alaiseksi, valaisee vaan sitä paremmin sitä asemaa, mikä luonnon puhtaimmalla ja ylevimmällä asialla, suvun jatkamisella lemmen jalostavan tunteen kautta, on ”sivistyneen” yhteiskuntamme keskuudessa.

No, olkoonpa, että tämä seikka, kiitos viimeaikaisen avoimen keskustelun on alkanut vähän selvitä, mutta sittenkin vallitsee vielä sekaisia käsityksiä. Ne kehittyvät kahteen tämän luonnon vietin ilmaumismuotoon: avioliittoon ja prostitutsiooniin. Mitä ne ovat?

Avioliitto on sopimus miehen ja naisen välillä yhteiselämästä, joka kestää ohi sukupuoleen yhtymäkohtauksen jatkuen yhteisenä huolenpitona perillisestä sekä kestäen useimmin toisen osakkaan kuolemaan saakka.

Lieneeköhän kellään mitään tätä määrittelyä vastaan? Tuskin. Lisätä siihen voidaan yhtä ja toista, mutta sen tekevät asianomaiset itse höystäen liittonsa joko hienolla keskenäisellä käsityksellä ja toistensa lukemisella olemisen taistelussa tai riidalla ja toralla luonnonlaatunsa, sivistyksensä määrän ja – älkäämme unohtako – aineellisten olosuhteitten mukaan.

Entä prostitutsiooni? Jos määrittelisimme sitä näin: Prostitutsiooniksi nimitetään sitä ilmiötä yhteiskunnassa, että joka yksilö, useimmin nainen, vapaaehtoisesti suostuu tyydyttämään toisen sukuviettiä saaden siitä sovitun korvauksen rahassa. Eikö ole totta? Että tämä ilmiö on surettavimpia seikkoja keskuudessamme, sen selvittää parhaiten kuolevaisuuden ja saastaisten tautien pöyristyttävä prosentti sekä ammattia harjoittavain että sitä hyväkseen käyttävien kesken.

No, kutka sitten ottavat tähän elämään osaa, on perin tärkeä asia, kuten se onkin huomattu ja siitä päätetty tutkimuksia selvää ottaa. – Tokkopa siinä tutkimuksia tarvitaan? Selväähän lienee jokaiselle, että sukuvietin väärinkäyttämiseen etupäässä tekevät itsensä syypäiksi ne n. k. sivistyneet miehet, joitten vietti joutilaan elämistavan tai alkoholin käytännön kautta on äärimmilleen kehittynyt sekä toiselta puolen ne alempaan kansanluokkaan kuuluvat miehet, jotka kurjien ja epävarmojen elinehtojen takia ovat saaneet kieltäytyä avioliitosta ja johtuneet kodittomuuden ja juoppouden teille.

Ei myöskään ole unohdettava sitä tuntuvaa nuorukaisjoukkoa, joka avioliiton solmeamisen taloudellisista syistä viivästymisen tähden väliaikaisesti turvautuu prostitutsiooniin pelastaakseen vielä turmiollisemmasta itsesaastutuksesta, mutta joka siitä luopuu inholla heittäen tuon ”kultaisen nuoruutensa ajan” unheen virtaan, nähdessään lastensa kasvavan rauhallisessa kodissa.

Naiset eivät yhtä helposti voi haudata nuoruutensa ”harha-askeleita” ja halveksumista heitä kohtaan ylläpitävät hairahtumattomat naiset suuremmalla innolla kun miehet, jotka usein ottavat vaimon ”langenneiden” joukosta.

No mitä on sitten tehtävä? ”Paheen pesiä on etsittävä, ahdistettava talonomistajia, jotka korkeasta maksusta pitävät luonaan prostitueerattuja j. n. e.”, vastataan. Epäilemättä on niin tehtävä, etenkin kun tiedetään, että korkean vuokran tekee mahdolliseksi vain laajalti harjotettu salakapakoiminen, ”jota ilman” ammatti muuten supistuisi sangen vähiin. Mutta sillä ei päästä pitkälle. Tiettyä näet on että prostitueerattuja asuu miltei jokaisessa suuremmassa talossa keskikaupungille saakka, ja onnistuvat he pitämään huoneitaan ja ottamaan vastaan ”vieraitaan”, kunnes joku ”kundeista” julkisella räyhäyksellä paljastaa aseman ja saattaa ”neidin” ajetuksi muille markkinoille. Mutta kun useimmat pienet perheet taloudellisista syistä ovat pakotetut vuokraamaan jonkun huoneuston ”eri sisäänkäytävällä”, saavat tämmöiset aina asunnon. Ja jos niitä vastaan ruvettaisiin metsästystä harjoittamaan, niin ei siihen mitkään voimat riittäisi, sen on kokemus runsaasti osottanut.

Yhtä turhalta näyttää myös ”järjestyneen siveellisyystyön” hyökkäykset ”laillistettua prostitutsioonia” vastaan. Ei, että yhteiskunnan tarvitsisi ”laillistaa” sitä ammattia vaikka sekin ilmiö on usein historian kuluessa nähty – mutta ”järjestettyä” silmällä pitää ja tarkastusta älköön sekotettako ”laillistuttamisen” kanssa. Päinvastoin voitaisiin vaatia yhteiskunnallisen terveystarkastuksen ulotuttamista paljoa laajemmalle, miehiinkin asti, joiden varmasti tiedetään käyttävän hyväkseen laitosta. Ja jos avioliittoon astuvalta nuorukaiselta valittaisi todistus kaikista sillä alalla käytetyistä lääkärinavuista, niin saisimmepa nähdä tosiasioita kerrakseen.

Sepustukseni uhkaa jo venyä pitkäksi enkä vielä ole päässyt tuin alkuun. Vain viittailemalla on ollut puhe taloudellisista oloista, joissa tämänkin ilmiön syyt aikuisiakin ovat. Ei ole ollut tilaa muistuttaa, kuinka tärkeätä on, että ”aviottomat” lapset ja niiden synnyttäjät otetaan ihmisarvoon ja tehdään mahdottomaksi lapsenmurhat, jotka aina johtuvat synnytysajan sairaloisesta tilasta, mikä vaatii lääkärinhoitoa eikä kuritushuonetta. – Että myös avioliitto voi muuttua prostitutsioonia pahemmaksi orjuusikeeksi toiselle tai kummallekin asianomaiselle, on myös myönnetty tosiasia.

Pääasia on että kukin rohkeasti ja ennakkoluuloitta ensin tutustuu asiaan ja syyttämättä yksilöitä, jotka ovat olojen orjia, hakee syytä laitoksista ja olosuhteista. Mutta ”ettei ruohon kasvaessa lehmä kuolisi”, sopii parempaa odotellessa harrastajain harjoittaa lähetystyötä koettamalla pelastaa yksityisiä suosta, jonka hetteinen ja rapakkojen kuivaaminen toisilla on suurena päämääränä.

Ja jälkipuheitten välttämiseksi huomautettakoon, että ”Työmies” vaan pyynnöstä on julaissut tämän sepustuksen, josta vastaa yksin

Y[rjö]. S[irola].

Lähde: Työmies 2.5.1904.