[s. 112] niinkuin palvelijat yleensä jättävät sen isäntiensä kannettavaksi. Aseenkantaja nukkuu, sill'aikaa kun hänen herransa valvoo ja vaivaa päätänsä ajattelemalla miten häntä elättää ja hänelle hyvää tehdä.»
Sancho ei kuullut rahtuakaan tästä koreasta puheesta, sillä hän nukkui ja kuorsasi, eikä olisi vielä hetkeenkään herännyt, ellei isäntänsä olisi keihäänsä varrella antanut hänelle pari kovaa kolausta. Silloin hän viimein avasi silmänsä ja vielä unisena katsoa tihrutellen ympärilleen sanoi; »Minun nenääni tulee tuolta juhlakentän puolelta erittäin ihana paistinkäry. Semmoinen haju tietää häille hyvää alkua.» — »Vaiti, sinä ahmatti», sanoi don Quijote. »Nouse siitä, niin käymme katsomaan mikä poloisen Basilion kohtaloksi tulee.» — »Hänen käyköön miten hyvänsä», virkkoi Sancho tylysti; »mitäs sellainen köyhä rotta kurkottaakaan semmoisen kultalinnun kuin Quiterian perään. Miksi hän tavottaakaan kuuta hampaihinsa? Minä olen sitä mieltä, teidän armonne, että köyhä pysyköön köyhyydessään elköönkä pyrkikö pariutumaan rikasten kanssa. Panenpa vaikka pääni vetoon, että Camacho kykenee kultaamaan koko Basilion kolikoillaan, ja olisihan silloin kerrassaan järjetöntä jos Quiteria luopuisi kaikista niistä uljaista koruista ja puvuista, joita Camacho kaiketi jo on antanut ja vielä antaa hänelle.» Näin sanoen Sancho viimeinkin nousi pystyyn ja lähti herransa kera hääjuhlaan.
Ensimmäinen ilmiö, johon Sanchon silmä juhlakentällä kiintyi, oli kokonainen härkä, jota paistettiin suunnattomalla roviolla. Sen ympärillä sijaitsi kuusi isoa kattilaa, joissa kokonaisia lampaita keitettiin. Lukemattomia jäniksiä, metsälintuja ja kanoja odotti valmiiksi kynittyinä ja puunoksille ripustettuina vuoroaan kattiloihin tullakseen. Sen ohessa keksi Sancho enemmän kuin kuusikymmentä viinillä täytettyä härännahkaa [1]), joista kukin
- ↑ Tynnyrien asemasta rahvas Espanjassa säilyttää viinivarojaan kokonaisista härän y. m . eläinten nahoista neulotuissa säkeissä.
112