Siirry sisältöön

Sivu:Älykkään ritarin don Quijote de la Manchan elämänvaiheet, 1905.djvu/15

Wikiaineistosta
Tämä sivu on vahvistettu

[s. 7] yöksi, äkkäsi hän tien varrella majatalon, jolloin hänestä tuntui kuin olisi joku hyvä tähti johtanut hänet itse terveyden portille. Hän kiiruhti hevostaan sen väsymyksestä huolimatta ja saapui majatalon edustalle päivän juuri tehdessä laskuaan.

Portilla oli sattumalta pari neitosta, jotka muutamain muulinajajain mukana matkustivat Sevillaan ja nyt olivat jääneet tänne yöksi. Seikkailijallamme kun oli pää täynnä romaanihaaveita, joiden mukaan hän kaikkea arvosteli, niin hän majatalon huomattuaan jo kuvitteli näkevänsä edessään kokonaisen linnan monine tornineen, nostosiltoineen, juoksuhautoineen ja kaikkine muine kompeineen, joita romaaninkirjoittajat antavat tarumaisille linnoilleen. Hän pysähtyi muutaman askeleen päähän tästä uudesta linnoituksesta, odotellen jonkun kääpiön tavan mukaan ilmoittavan vallinharjalta torventoitotuksella ritarismiehen saapumisesta; mutta kun kääpiö hänen mielestään liian kauvan hidasteli ja Rosinantekin kärsimättömästi odotteli talliin pääsemistä, ratsasti hän suoraan majatalon portille, missä näki edellämainitut tytöt; näitä luuli hän korkea-arvoisiksi neitosiksi, jotka olivat tulleet jaloittelemaan raittiissa ilmassa. Samassa hän kohtasi talon sikopaimenen, joka puhalsi pari kolme kertaa pilliinsä kaitsettaviaan kootakseen; ja don Quijote oli heti valmis luulemaan (kuten oli toivonutkin), että tämä nyt oli kääpiö, joka ilmotti hänen tulostaan. Heti paikalla, sanomatonta ihastusta tuntien, hän läheni portilla seisovia tyttöjä, jotka pyrkivät pakenemaan sisään nähdessään hampaisiin asti varustetun miehen. Mutta don Quijote, joka heidän paostaan arvasi heidän pelkonsa, kohotti pahvikypärinsä silmäverhoa ja näyttäen kuivat tomuiset kasvonsa puheli heille lempeästi ja vienolla äänellä: »Elkäät paetko, armolliset neitiseni, teillä ei ole mitään pelättävää; sen ritarikunnan säännöt johon kuulun eivät salli minun loukata ketäkään, varsinkaan niin kauneita ja kunniallisia neitosia kuin te olette.» Tytöt pysähtyivät,

7