[s. 159] olen Pansojen sukua, jotka kaikki ovat olleet härkäpäitä, ja kun he kerran ovat sanoneet ’ei’, niin se pysyy sellaisena, vaikka koko maailma romahtaisi heidän niskaansa. Päästäkää minut nyt rauhassa lähtemään, sillä onpa jo aika alkaakseni matkani.» — »Kuulkaahan, herra kuvernööri», sanoi hovimestari, »me tahdomme laskea teidät menemään, koska se kerran on luja päätöksenne, vaikka surulla kadotammekin teidän arvoisenne miehen; mutta tietäkää, että jokainen maaherra on velkapää tekemään tiliä hallituksestaan. Olkaapa siis tekin hyvä ja laatikaa tällainen tili, sitte emme teitä enää pidätä.» — »Kenkään ei voi minulta mitään tiliä vaatia, jollei armollinen herttua sitä itse käske», vastasi Sancho; »aijon juuri mennä hänen luokseen, ja hän saa nähdä, että lähden täältä yhtä paljaana kuin tulinkin; se on paras todistus, että olen hyvin hoitanut minulle uskotun tehtävän.» — »Toden totta», sanoi tohtori Pedro Rezio, »hänen armonsa Sancho on oikeassa. Päästäkäämme hänet lähtemään, sillä herttua on rajattomasti iloitseva saadessaan hänet jälleen nähdä.»
Kaikki muutkin suostuivat siihen ja laskivat hänet lähtemään, tarjoten hänelle seuraansa ja mitä kaikkea mukavuutta hän vain matkalleen halusi. Sancho vastasi, ettei hän tarvinnut muuta kuin vähän kauroja aasilleen sekä palasen leipää ja juustoa itselleen, sillä matka oli hänellä kovin lyhyt. Kaikki syleilivät häntä ja hän vuorostaan syleili itkien kaikkia, jättäen heidät ihmetyksiin hänen yhtä viisaasta puheestaan kuin tarmokkaasta esiytymisestään.
159
