[s. 178] tämä jänis on neiti Dulcinea ja koirat niitä poppamiehiä, jotka hänet olivat muuttaneet talonpoikaistaloksi. Hän pakeni niiden edellä, minä sieppasin hänet kiini ja laskin hänet teidän syliinne, te olette hänen herransa ja hyväilette häntä; mikä kumman paha merkki se on ja mitä teillä siitä on pelättävää?»
Molemmat pojat, jotka tuonnoin olivat riidelleet keskenään, tulivat katsomaan jänistä, jolloin Sancho kysyi heiltä äskeisen kiistan aihetta. Se joka oli huutanut: »Et ikinäsi saa sitä edes nähdäkään», vastasi ottaneensa toveriltaan lintuhäkin, jota ei aikonut antaa takasin. Sancho osti riidanalaisen häkin heiltä muutamilla penneillä, ja osottaen sitä don Quijotelle sanoi hän: »Katsokaas, armollinen herra, miten kaikki enteet nyt ovat tulleet kumotuiksi! Vaikka olen typerä mies, tuntuvat minusta enteet yleensä tietävän yhtä vähän kuin viimetalvinen lumi. Jollen väärin muista, on myöskin arvoisa kirkkoherramme varottanut kristillisiä ja ymmärtäväisiä ihmisiä uskomasta mokomiin lapsellisuuksiin. Käykäämme tästä vain huoletta sisään kylään, sillä tuollaisten seikkojen takia ei kannata pysähtyä.» Tällöin tulivat metsästäjät pyytämään jänistään, jonka don Quijote heille antoikin.
Kirkkoherra ja parturi Niklas olivat pitkänään ruohopenkereellä, edellinen lukien rukouskirjaansa. Nähdessään don Quijoten he kiiruhtivat häntä vastaan avoimin sylin. Don Quijote laskeusi alas ratsultaan ja syleili heitä hellästi, jonka jälkeen he seurasivat häntä kotiin. Sancho oli levittänyt aasilleen loimeksi ja ritarin varusten peitteeksi erään kirjavan naamiaispuvun ja pannut sille päähän pukuun kuuluvan hullunkurisen hatun. Tämä herätti kylän lapsissa rajatonta riemua; he säntäsivät joka taholta aasin ympärille ja huusivat minkä jaksoivat: »Hei, tulkaa joutuun katsomaan! Sanchon aasi on tullut kotiin koreampana kuin maalaismorsian ja don Quijoten ratsu laihempana kuin kuivanut silakka!» Kirkkoherran ja parturin seuraamana ynnä nulikkapolven ympäröimänä
178
