[s. 24] vehkeet mielestään. Hän piti joka päivä salaisia neuvotteluja erään naapuristossa asuvan talonpojan kanssa, joka muuten oli kelpo mies (jos tätä sanaa voi köyhästä käyttää), mutta järjen puolesta perin heikosti varustettu. Vihdoin hän sai tämän kauneilla sanoilla ja suurilla lupauksilla rupeamaan hänen miehekseen. Muun muassa kehotti don Quijote miesparkaa pelotta ja hyvällä luottamuksella lähtemään hänen mukaansa, koska voi sattua sellainenkin tilaisuus, että hän voisi kotoisen lantatunkionsa vaihtaa jonkun saaren maaherran virkaan. Nämä ja monet muut yhtä hyvin perustellut lupaukset houkuttelivat Sancho Pansan (se oli miehen nimi) jättämään vaimonsa ja lapsensa ja seuraamaan naapuriaan tämän asemiehenä.
Don Quijote, joka oli tullut vakuutetuksi matkarahojen tarpeellisuudesta, hankki sitä sievosen määrän myymällä muutamia maakappaleita ja panttaamalla toisia, kaikki polkuhintaan. Hän lainasi myös itselleen eräältä ystävältään ison, pyöreän kilven ja paikkasi kypärinsä mitämaks parempaan kuntoon; ja kun kaikki oli täten valmiina, ilmotti hän asemiehelleen päivän ja hetken, jolloin aikoi lähteä matkaan, kehottaen häntä myöskin varustamaan puolestaan mukaan kaikkea mikä matkalla oli tarpeen, ja ennen kaikkea ottamaan tilavan matkalaukun. Sancho lupasi tehdä työtä käskettyä, sanoipa vielä ottavansa mukaan aasinsa joka oli vankka eläin, koska hän ei ollut tottunut matkustelemaan jalkasin. Aasi pani don Quijoten vähän arvelemaan, hän kun ei muistanut missään lukeneensa että valtavien ritarien asemiehet ratsastivat aasilla. Lopuksi hän siihen kuitenkin suostui, mutta päätti mielessään ensi sopivassa tilaisuudessa lahjoittaa asemiehelleen jalomman ratsun, jonka joltakin röyhkeältä ritarilta riistäisi. Hän varusti vielä mukaan puhtaita liinavaatteita majatalon isännän neuvoa seuraten. Kun kaikki oli täten salaisesti hyvin varustettu, lähtivät don Quijote ja Sancho eräänä yönä kotikylästään — edellinen
24
