Sivu:Älykkään ritarin don Quijote de la Manchan elämänvaiheet, 1905.djvu/53

Wikiaineistosta
Tämä sivu on oikoluettu

[s. 41] tellä ilmaan kahdentoista jopa viidenkintoista jalan korkeuteen.

Pahoin pilkatun miesparan kauheat hätähuudot kuuluivat etäälle hänen herransa korviin, joka ensin käsitti asian niin, että taivas nyt lähetti hänelle uuden seikkailun. Mutta tunnettuaan mölinän lähtevän palvelijansa karheasta kurkusta käänsi hän Rosinantensa ympäri ja ajoi tuimaa vauhtia takasin majataloa kohti, jonka portin löysi lukituksi. Kierrellessään talon ympäri sisäänpääsyä etsien näki hän jotenkin matalan muurin yli miten Sancho nousi ja laski, nousi ja laski ilmassa niin ketterästi ja sulavasti, että ritari olisi purskahtanut kaikuvaan nauruun, jollei olisi ollut niin sydämmistynyt. Mutta hänen nykyisessä mielentilassaan ei leikki häntä miellyttänyt; hän yritti monta kertaa kiivetä hevosensa selästä muurinharjalle ja olisi kai onnistunutkin, jolleivät kaikki jäsenensä olisi olleet niin hellät, että hän tuskin kykeni jalkaansa maahan laskemaan. Ainoa minkä hän voi tehdä, oli lasketella muurin yli niin runsaan tulvan haukkumasanoja, ettei paperimme riittäisi niitä toistamaan. Niistä vähääkään välittämättä nuo parantumattomat koiranleuvat jatkoivat hauskaa huviaan nauraa hohottaen yhä kovemmin, eikä poloista Sancho-parkaa auttaneet rukouksensa eikä uhkauksensa, kunnes miehet viimein väsyivät leikkiin ja pelkästä laiskuudesta päästivät hänet rauhaan. Käärien hänet avaraan kauhtanaansa he nostivat hänet samaan paikkaan mistä hänet olivat ottaneetkin, nimittäin aasin selkään.

Helläsydämminen Maritorne, jota suretti Sanchon kärsimä julma kohtelu, kävi hänelle heti ammentamassa kaivosta raikasta vettä; mutta juuri kun Sancho yritti viedä sitä huulilleen, kuuli hän muurin takaa isäntänsä varottavan äänen, joka huusi hänelle: »Poikani Sancho, elä juo sitä vettä, elä maistakaan sitä, lapseni, muuten olet kuoleman oma! Onhan minulla tässä sitä jumalallista ihmelääkettä, joka parantaa vaivasi yhdessä tuokiossa.»

41