[s. 48] puhutella heitä itsekutakin; he tyydyttävät uteliaisuutenne jos heillä vain on halua, ja sitä heiltä tuskin puuttuukaan, sillä nämä kunnon veikot eivät muuta pyydä kuin saada kerskailla konnantöillään.»
Saatuaan tämän luvan, jonka don Quijote olisi ottanut asekädessäkin jos se häneltä olisi kielletty, lähestyi hän joukkoa ja kääntyi ensimmäisen puoleen, kysyen mistä rikoksesta hänet oli vangittu. »Sen vuoksi että rakastuin liiaksi», kuului vastaus. — »Mitä, eikö muuta syytä ollut?» huudahti ritari. »Jos ihmisiä lähetetään kaleereihin sen vuoksi että ovat liiaksi rakastuneet, niin olisin minäkin jo aikoja sitte istunut aironlapa kädessä!» — »Minun rakkauteni ei ollut sitä laatua kuin te ehkä tarkotatte», vastasi pakko-orja; »minä rakastuin niin suuresti muutamaan pesukoriin, etten voinut luovuttaa sitä käsistäni; ja jolleivät oikeudenpalvelijat olisi sekautuneet juttuun, olisi se yhä vieläkin hallussani. Minut tavattiin teossa, vangittiin ja muitta mutkitta tuomittiin, sain selkääni satasen raippoja ja lähetettiin kolmeksi vuodeksi korkeaa kruunua palvelemaan.» Puhuja oli nuori mies, arviolta neljänkolmatta vuotias ja kotoisin Piedrahitasta. — Don Quijote teki saman kysymyksen toiselle vangille, joka oli synkän ja surullisen näköinen eikä vastannut hänelle sanaakaan. »Tämä on kanarialintu», vastasi edellinen hänen puolestaan, »joka viedään kaleereihin koska on laulanut liiaksi.» — »Mitä!» huudahti don Quijote, »lähetetäänkö joku kaleereihin pelkästä laulamisesta?» — »Kyllä, herra, mikään ei ole sen vaarallisempaa kuin hädässä laulaminen.» — »Päinvastoin», sanoi ritari, »olen kuullut sanottavan että laululla voi haihduttaa hätänsä ja murheensa.» — »Mutta tässä kohden on asianlaita aivan toinen; ken kerran laulaa, saa katua sitä kaiken ikänsä.» — »Myönnän etten sitä käsitä», sanoi don Quijote. — »Herra», sanoi silloin muuan vartijoista, »nämä kelpo veikot kutsuvat kidutuspenkillä tunnustamista hädässä laulamiseksi. Kysyttäessä tämä pöllöpää
48
