[s. 70] Sancho olivat kulkeneet noin kolme neljännes peninkulmaa, kun näkivät don Quijoten seisovan kalliolla, täysin puettuna vaan ilman rautavaruksiaan. Heti kun prinsessa sai tietää hänen olevan etsimänsä ritarin, pysäytti hän ratsunsa, astui asemiehensä auttamana satulasta ja heittäysi maahan hänen eteensä. Don Quijoten vastustuksesta huolimatta hän syleili ritarin polvia ja puhui hänelle seuraavasti: »En nouse jalkainne juuresta, urhoollinen ja voittamaton ritari, ennenkun lupaatte tehdä minulle erään palveluksen, joka yhä enentää mainettanne ja auttaa maailman onnettominta ja sorretuinta neitoa suuresta pulasta. Ja jos urheutenne todella on niin verraton ja käsivartenne niin voimakas kuin huhu kertoo, niin vaativat kunnian ja ritarillisuuden lait teitä auttamaan minua poloista, jonka suuri maineenne on tuonut tänne maanpiirin toisesta äärestä teidän suojelustanne anomaan.» — »Minä puolestani, lumoava kaunotar», vastasi don Quijote kohteliaasti, »olen päättänyt olla lausumatta sanaakaan, ennenkun nousette pystyyn.» — »En nouse tästä konsanaan, kuuluisa ritari», sanoi sorrettu prinsessa, »jollette lupaa minulle pyytämääni avuntekoa.» — »Siinä tapauksessa minun täytyy se luvata sillä ehdolla kumminkin, ettei se sodi kuninkaani ja isänmaani ynnä sen kalliin olennon etuja vastaan, joka on kahlehtinut vapauteni ja sydämmeni.» — »Voin teille varmasti vakuuttaa, etteivät mitkään näistä tule kärsimään siitä vahinkoa», sanoi prinsessa.
Sancho lähestyi don Quijotea ja kuiskutti hänelle korvaan: »Lähtekää, lähtekää toki hänen mukaansa, armollinen herra, voitte hyvin suostua hänen pyyntöönsä, se on pieni mitättömyys vain. Teidän tarvitsee vain kolauttaa kuoliaaksi muuan inhottava jättiläinen. Ja hän, joka sitä teiltä pyytää, on prinsessa Micomicona, suuren Micomiconin valtakunnan kuningatar Etiopiassa.» — »Se on samantekevää kuka hän on», vastasi don Quijote; »minä teen mitä velvollisuuteni, omatuntoni ja ritarisäätyni
70
