[s. 79] muistakaa vasta kiittää ja laittaa vähän varovaisemmin. Etenkin pankaa mieleenne, ettette koskaan puhu pahaa tuosta Toboson neitosesta, jota tosin en tunne, vaan jota kernaasti tahtoisin palvella, koska tämä mainio la Manchan ritari häntä pitää niin suuressa arvossa. Mitä muuten sinuun tulee, niin luota lupaukseeni, etkä suinkaan jää ilman palkintoa.» Sancho nyökkäsi prinsessalle ja kävi suutelemaan herransa kättä, jonka tämä suurella arvokkaisuudella hänelle ojensikin.
Vaeltavan ritarin ja hänen asemiehensä rakennettua rauha välillään näkivät kulkijamme tiellä miehen ratsastavan aasilla, luullen häntä ensin mustalaiseksi. Mutta Sancho, jonka sydämmessä aasin näky synnytti tuskallisen tunteen, tunsi heti ratsastajan Ginès de Passamontiksi, niinkuin asianlaita todella olikin. Tämä oiva toveri oli pukeutunut mustalaisten tapaan, joiden kieltä hän taisi, ja varustanut myöskin aasinkin mustalaisvaljailla, jotta paremmin saisi sen myydyksi, mutta Sanchon tarkkaa silmää se ei voinut pettää; hän tunsi paikalla niin hyvin ratsun kuin ratsastajankin ja alkoi huutaa täyttä kurkkua: »Ah, sinä lurjusten lurjus Ginèsille, luovuta paikalla minun aarteeni, minun leponi ja elämäni! Jätä oitis tänne aasini, minun iloni ja ylpeyteni! Pakene, pakene, rosvojen rosvo; pötki tiehesi, sen emävaras, ja luovuta pois saaliisi!» Nähdessään noin lukuisen seurueen edes-
79
