[s. 81] seipäistä kokoon häkin, joka oli kyllin tilava makaavalle miehelle. Kun he sitte vielä olivat pukeneet itsensä, palvelijansa ynnä eräitä talonpoikia eriskummallisiin vaatteisiin ja värjänneet kasvonsa, astuivat he hiljaa don Quijoten makuusuojaan, lähestyivät varovasti vuodetta hänen sikeästi maatessaan ja köyttivät hänen kätensä ja jalkansa niin lujasti, ettei hän herättyään kyennyt vähintäkään vastarintaa tekemään, vaan oudoksuen katseli uutta asemaansa ja noita merkillisiä haamuja, jotka häntä ympäröivät.
Hän ei nytkään voinut muuta luulla, kuin että ne olivat tämän lumotun linnan haltijoita, jotka pitivät peliään hänen kanssaan ja olivat hänet loihtineetkin, koskei hän kyennyt puolustautumaan eikä edes jäsentä liikahuttamaan. Vehje siis onnistui mainiosti kirkkoherran suunnitelman mukaan.
Ainoa, joka tämän salaperäisen tapauksen aikana oli tavallisessa puvussaan ja kenties myöskin ainoa täysjärkisen tavalla käyttäytyvä, oli Sancho. Ja vaikkei paljoa puuttunut että hän hölmistyi yhtä suuressa määrässä kuin herransakin, tunsi hän kuitenkin kaikki nuo valepuetut henkilöt; mutta hän oli niin moninaisten kovanonnenpotkujen ja pettymysten murtelema, ettei hän edes avannut suutansakaan, vartoen vain mikä tarkotus ja loppu hänen herransa pahoinpitelyllä oikeastaan oli. Sittekun häkki oli niin tarkoin sulettu, etteivät säleet ja saranat ainakaan ensi nykäisyllä peräänantaneet, nostivat nuo haamut sen hartioilleen kantaakseen sen vankkureille. Kulkueen astuessa ulos huoneesta kuultiin järeän ja mahtavan äänen, niin järeän kuin parturi Niklaksen kurkusta vain voi tulla, puhuvan näin:
»Oi sinä Surullisen hahmon ritari! Elä ollenkaan ihmettele eläkä sure nykyistä vankeuttasi, sillä se on välttämätön paha, jotta suuri ja uhkarohkea yrityksesi saisi mitä pikaisimman päätöksen. Ja sen se saa, konsa la Manchan hurja leijona ja Toboson valkea kyyhky ovat
|
Taruaarre II. — 6 |
81 |
