[s. 83] olen nähnyt ihanien lupaustesi toteutuvan. Sillä jos ne kerran toteutuvat, pidän vankeuttani kunnianani ja tätä kovaa sijaani pehmeänä vuoteena enkä minään ankarana taistelukenttänä. Mitä tulee asemieheni Sancho Pansalle antamiisi lupauksiin, kiitän niistäkin hänen puolestaan, luottaen niin hänen uskollisuuteensa ja rehellisyyteensä, ettei hän milloinkaan minua hylkää myötä- tai vastoinkäymisissä. Sillä vaikkei onni auttaisikaan minua sellaiseen valtaan, että voisin hänelle lupaamani saaren elikkä jotain muuta yhtä arvokasta lahjaa antaa, ei hän kuitenkaan ole menettävä laillista palkkaansa. Olen nimittäin testamentissani, jonka ennakolta olen laatinut, määrännyt hänelle osan omaisuudestani, tosin ei hänen ansioittensa, mutta minun varallisuuteni mukaisen.»
Sancho Pansa, jonka isäntänsä hyvyys liikutti kyyneliin saakka, kumarsi mitä kohteliaimmin ja suuteli hänen molempia käsiään, sillä vain toista kättä hän ei voinut, koska molemmat olivat yhteen sidotut. Sitte nostivat kummitukset häkin vankkureille.
Nähdessään itseänsä moisella tavalla kuletettavan puheli don Quijote itsekseen: »Olen lukenut hyvin monenkaltaisia kertomuksia vaeltavista ritareista, mutta en ikinäni ole lukenut, nähnyt enkä kuullut, että lumottuja ritareja kuletettaisiin tällä tapaa ja näin hitaasti, kuin näiden laiskain ja kankeiden eläinten tapa yleensä on.
83