kirsti.
Kuka puhuu Fincken halpasukuisesta äpärästä! Minä puhun Laukon oikeasta perillisestä, Klaus Kurjen ja Kirsti Flemingin jalosukuisesta pojasta.
kurki
(tuijottaa Kirstiin, joka taas soittaa pari säveltä).
Kirsti —
kirsti.
Niin, nyt tiedät sen! Ja totta sanoit: vähän me ihmiset tiedämme, kuinka meidän kohtalomme mukaantuu. Me olemme tempautuneet irti toisistamme — me luulimme olevamme vapaat — ja me olemmekin sidotut toisiimme kahleilla, jotka ovat rautaakin vahvemmat.
kurki.
Mitä aiot tehdä?
kirsti.
Älä huoli minusta. Kun ollaan rikkaita, niinkuin me, niin ostetaan helposti, mitä tarvitaan. Ostithan sinä itsellesi »valkoisen enkelin»! Minä ostan kai itselleni miehen — Uolevin esimerkiksi. Vaihtokauppaa, näetkös. Sinä sanot Uolevin lasta omaksesi, ja hän sanoo sinun lastasi omakseen. Sittenhän valinne on kuitti.
kurki.
Kirsti, minä tunnen vastustamattoman halun kuristaa sinut!
kirsti.
Kurista vaan. Tapa lapsesi, niinkuin tapoit vaimosikin. Ymmärrätkö nyt, minkä tähden Kaarina taas vaeltaa öillä?
