tuleen nuo lappalaiskodat — repikää ne alas —. (Raastaa auki takkinsa.) Ulos kaikki perkeleet, jotka palavat täällä sisässä. (Vaipuu tainnoksiin.)
kirsti.
Hänen vanha kohtauksensa — Kurkien Kainin-perintö. Nojaa päätäsi minuun. Noin. Kyllä se menee ohi. Niinkuin aina ennenkin. Valoisat hetket ovat Elinaa varten, mutta minun luokseni täytyy sinun tulla, kun mielesi käy kovin raskaaksi. Tuntuuko sinusta nyt paremmalta?
kurki.
Tuntuu — vähän!
kirsti.
Klaus parka — yhden naissydämen minä tiedän, jossa ei ole ollut kenenkään muun kuvaa kuin sinun. Sen sydämen sinä hylkäsit. — Kun ajattelen, kuinka kaikki olisi voinut olla toisin! Minä olisin ollut sinun puolisosi. Poika, jonka synnytän, olisi ollut vapaasukuinen päällikkö. Väkevä kuin Kurki, kaunis kuin Fleming! Hän olisi sovittanut kaikki, hän olisi tehnyt meidät hyviksi ja viattomiksi. Hän olisi ollut uljas, rohkea, ylevämielinen sankari! Onhan minun sukulaiseni Kaarle Knuutinpoika vain suomalainen ritari, ja hänestä on kumminkin tullut Ruotsin kuningas. Mitä hän on saavuttanut, sen saattaisi meidänkin poikamme saavuttaa.
kurki.
Minä olen rikkonut sinua vastaan, Kirsti, minä tunnen sen! Mutta sinun poikasi — minä tahdon kasvattaa hänet — se on minun oikeuteni.
