aikoina olleet semmoista joukkoa, joiden kanssa ei mielellään ole tekemisissä. Me »alhaiset», me saamme kyllä koreasti pysyä alallamme. Tuo Flemingien suku on sekin niitä korskan korskeita. — Siis on parasta, että pysyy niistä eripuikkarillaan, minä en välitä mit'ikään Laukosta enkä Laukon touhusta, vaikka olemmekin naapuruksia. Minä olen sanonut miehelleni: meillä ei ole mitään tekemistä Kurkelaisten kanssa, älä sinä mene sinne, olen sanonut; älköönkä hänkään tulko minun ovistani sisälle, olen sanonut. Olkoonpa vaan niin, että he ovat »ylhäisiä» ja me »alhaisia» — mutta aateli kuin aateli!
r. kirves.
Niin, te olette aivan oikeassa, kuomaseni. Minäkin olen päättänyt, etten rahtuakaan piittaa heistä, en kuuna päivänä. — Ja te olette aivan oikeassa, kuomaseni: aateli kuin aateli, eikä Kirves-nimisen tarvitse koskaan väistyä Flemingin tieltä —
r. linnunpää.
Minun mieheni isä oli knaappina Turun linnassa semmoisella kuin Djeknellä — ja minä itse olen Tavastien sukua, sillä minun äidinisäni sisar oli piispan — —
emäntä.
Ja minun mummoni taas oli syntyjään Natt och Dag ja polveutui neljännessä polvessa itse — —
r. kirves.
Ja Kirves-nimisiä oli maassa jo silloin, kun ruotsalaiset — — —
(Uoti ja Uolevi tulevat sisään.)
