102
ten selkään,[s. 102] ja nyt alkoi karuselli pyöriä. Pojat huusivat innostuksesta. Pulla koetti juosta rinnalla, ravasi vähän matkaa. Kun huomasi jäävänsä jälelle, seisahtui se ja odotti, kunnes pojat taas olivat tulleet hänen kohdalleen, haukahti ilosta ja juoksi taas vähän matkaa.
Kiljusen pojat olivat niin innoissaan ja iloissaan, että se tarttui muihinkin, tietysti ensin heidän ikäisiinsä poikiin, joita oli runsaasti karusellin ympärillä. Mökö ojensi yhdelle kätensä, tämä tarttui siihen ja alkoi juosta karusellin rinnalla. Toinen poika tarttui tämän käteen ja hänen käteensä taas kolmas poika. Tällä tavoin muodostui yhä pitempi ja pitempi jono poikia, jotka juoksivat yhtenä ketjuna karusellin rinnalla.
Mutta pian tarttui aikaihmisiäkin tähän leikkiin, ensin nuoria miehiä, sitten naisia, viimein paksuja talonemäntiä ja isäntiä. Syntyi tavattoman suuri piiri, joka karusellin pyöriessä yhä enemmän ja enemmän kiristyi yhteen, Lopulta oli karusellin ympärillä aivan kuin paksu, ihmisistä tehty vyyhti, joka huusi, parkui, nauroi, kiljui, rähisi, puhisi ja pihisi. Ja karuselli yhä vain pyöri.
Lopulta ei enää kukaan päässyt liikkumaan, niin kireälle olivat kaikki tulleet toistensa lähelle, ja silloin täytyi karusellinkin pysähtyä.
Kesti jokseenkin kauan, ennenkuin ihmiset olivat jälleen niin paljon kunnossa, että osasivat hengittää ja kävellä, sillä he olivat tuossa tungoksessa aivan likistyneet ja hengästyneet.
