Sivu:Kiljusen herrasväki.djvu/17

Wikiaineistosta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tämä sivu on oikoluettu


[s. 11]

— Mennään katsomaan Pullaa, sanoi Mökö Lurulle.

Juna kulki silloin ylämäkeä ja siis tavallista hiljempää. Mökö hyppäsi junasta pois. Luru olisi seurannut, ellei olisi nähnyt, miten Mökö kaatui ja kieri pitkän matkaa radan sivua myöten. Hän jätti sen siis itse tekemättä. Samassa tuli konduktööri ja ajoi Lurun vaunuun sisälle.

Kun Luru tuli sinne yksinään, kysyi äiti heti;

— Missä Mökö on?

— Mökö hyppäsi junasta, vastasi Luru.

— Hyppäsi junasta! huusivat isä ja äiti yht’aikaa.

— Hän meni katsomaan Pullaa. En minä tiedä pääsikö hän, sillä hän kieri pitkin radan sivua. Meni aivan ympäri, noin, noin, niinkuin kerä tai niinkuin Pulla siellä maantiellä, selitti Puru.

— Olipa se hälinää jahuutoa, jokanyt syntyi!

Vaunun seinässä oli hätäjarru, sitä vedettiin, ja juna pysähtyi. Ja kaikki huusivat, tietysti Kiljuset itse enimmin. Ihmiset pistivät päänsä ikkunoista ulos, ja kun kuulivat, että eräs poika oli pudonnut junasta, niin alkoivat kaikki huutaa.

Ihmisiä tuli vaunuista ja astui radalle, ja suuri lauma, Kiljuset etunenässä, läksi juoksemaan sinne, mistä juna oli tullut. Muutamat kompastuivat ratapölkkyihin, mutta nousivat taas ja jatkoivat juoksua.

Löytyihän Mökö. Hän poimi mansikoita radan reunalla. Likainen hän oli, hyvin likainen, mutta aivan terve. Kun hän oli niin lihava, ei hän ollut loukan-