Sivu:Kiljusen herrasväki.djvu/45

Wikiaineistosta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tämä sivu on oikoluettu

39

[s. 39] olivat märkiä. Ne pantiin kivelle auringonpaisteeseen, ja siinä ne pian kuivuivat niin paljon, että saatiin raapaistuksi tulta. Pojat kokosivat risuja, ja pian oli oikea kokkovalkea palamassa. Nyt kaikki riisuivat vaatteensa ja panivat ne tulen lähelle kuivumaan. Isä ja äiti menivät saaren toiseen päähän ottamaan aurinkokylpyjä ja lepäsivät lämpöisellä kalliolla. Sillä välin kokosivat pojat yhä enemmän kuivia puita tuleen, joka tuli yhä suuremmaksi ja korkeammaksi.

Oli ollut kauan aikaa poutaa, ja metsä oli sen vuoksi hyvin kuiva. Eipä aikaakaan, niin tuli levisi, se levisi aivan huimaavaa vauhtia, ja kohta oli metsä ilmiliekissä.

Pojat riensivät huutaen saaren toiseen päähän, Pulla heidän kintereillään, isän ja äidin luo. Ja tuli riensi heidän jälestään.

Koko saari paloi!

Kiljusilla ei ollut mitään muuta edessään kuin mennä järveen pakoon, ja siellä he nyt katselivat, kaulaa myöten vedessä, miten saari paloi ja saarella kaikki heidän vaatteensa.

Ja sellainen metsä palaa kauan, ja Kiljuset saivat kauan olla vedessä. He jo luulivat tulevansa kokonaan vesieläimiksi, paitsi pikku Pulla, joka istui isä Kiljusen päälaella.

Kun tuli väheni, koettivat he nousta maihin, mutta hehkuvat hiilet polttivat heidän jalkojaan. Rannan kivillä he vain saattoivat istua ja odottaa. He eivät tietäneet, miten tästä pääsisivät.