Kun kaikki nuo kahdeksansataaseitsemänkymmentäviisi kissaa olivat lähteneet karkuun Kiljusen pihamaalta ja Susanna yksinään oli jäänyt sinne, niin isä Kiljusessa heräsi paha aavistus, että tämä hauskuus tulee hänelle vielä hyvin kalliiksi. Ja kalliiksihan se tulikin, sillä asemapäällikkö vaati jokaisesta kissasta kaksi markkaa ja sen lisäksi vielä rahtikulut. Keskimäärin oli isä Kiljusen suoritettava kaksi markkaa ja seitsemänkymmentäviisi penniä kissasta. Ja kun kertoo tämän luvun kissojen lukumäärällä, niin tuleehan siitä sellainen summa, että se voisi hirvittää ketä tahansa. Saatuaan tietää rahamäärän suuruuden tuli isä Kiljunen parin tunnin ajaksi oikein vakavaksi. Mutta pian hän oli jälleen lohdutettu ja sanoi perheelleen:
— Rahat täytyy hankkia mistä tahansa, ei tässä auta mikään muu kuin myydä talo tai ruveta aarretta etsimään.
Eiväthän he mielellään olisi myyneet taloakaan. Ei siis auttanut muu kuin ryhtyä aarteen etsimiseen.
