Sivu:Kiljusen herrasväki.djvu/72

Wikiaineistosta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tämä sivu on oikoluettu

66

[s. 66] Mutta eihän kukaan tiennyt, että Luru näin oli tehnyt, vaan kaikki luulivat aivan varmasti, että hän oli pudonnut kuoppaan.

Ja kuoppaa kaivettiin yhä syvemmälle. Reunoilta lohkesi aina lisää maata. Lopulta täytyi tuoda hevosia ja rattaita, joilla vedettiin hiekkaa pitemmän matkan päähän. Ja tämän kaikki tekivät aivan ilmaiseksi, sillä kaikki tahtoivat pelastaa Lurun. Oli se suurta rakkautta!

Lopulta oli koko mäki kaivettu aivan kokonaan pois ja kallio tuli vastaan. Nyt ei auttanut mikään muu kuin koettaa päästä sen sisään. Tuotiin työaseita ja porattiin kallioon reikiä, pantiin niihin dynamiittia ja sitten sytytettiin. Hui, kuinka se paukkui ja kuinka kiviä sinkoili kaikkialle! Kun ne olivat korjatut pois, niin porattiin taas uusia reikiä ja taas pantiin niihin dynamiittia ja taas paukutettiin.

Luru kuuli tämän paukkeen saarelle asti ja pelästyi niin kovasti, ettei uskaltanut lähteä kotikylään laisinkaan, vaan alkoi soutaa järven toiselle puolelle apua hakemaan.

Täälläkin oli kuultu pauke, ja kun Luru tuli kehottamaan heitä lähtemään auttamaan, niin kaikki tietysti menivät. Arvaahan sen, mitä he ajattelivat, kun jo etäältä näkivät, että kokonainen mäki oli hävinnyt ja sen sijaan oli tullut kuoppa, josta lenteli kiviä ilmaan. Aivan he luulivat, että sinne oli ilmestynyt tulivuori. Eihän se mikään tulivuori ollut, vaan Kiljuset hakivat Lurua.