18
[s. 18] Ja nyt alettiin harjoitella merkkikieltä, joka oli hyvin erikoinen ja todella Kiljusen herrasväelle sopiva.
A muodostettiin siten, että ihminen seisoi sääret hajallaan ja kädet suorina sivuilla. Koko ruumis muistutti silloin elävästi isoa A-kirjainta. D-kirjainta tehtäessä vaati äiti Kiljunen, että pitäisi voida tarttua vasemmalla kädellä vasemman jalan varpaisiin, mutta isä Kiljunen piti sitä temppua hänelle liian vaikeana ja arveli, että riittää varsin hyvin, jos panee vasemman käden käyränä kupeelleen, mutta silloin pojat heti sanoivat, että siitä tulee P-kirjain, jolloin isä Kiljunen sai tyytyä opettelemaan äidin ehdottamaa temppua.
— Kaikeksi onneksi D-kirjainta tarvitaan harvoin, sanoi hän. — Ja jos kovin vaikeaksi tulee, niin voinhan sen sijasta käyttää T-kirjainta, joka saadaan siten, että levitämme molemmat kädet suorina sivuille.
E-kirjaimen he tekivät siten, että vasen käsi ojennettiin suorana ulospäin, oikea käsi vietiin vatsan kohdalla vasemmalle päin, jotta siitä saatiin E-kirjaimen poikkiviiva, ja oikea jalka nostettiin ylös ja ojennettiin polven kohdalla vasemmalle päin.
G tuotti vaikeuksia, mutta äiti Kiljunen ehdotti, että oikea käsivarsi nostetaan kaarena ylöspäin ja vasen jalka kiedotaan oikean säären ympärille.
H muodostettiin siten, että jalat pantiin levälleen ja kädet nostettiin suorina ilmaan. Tosin kirjain silloin muistutti X:ää, mutta kun tätä tarvitaan niin kovin harvoin, ei juuri koskaan, niin ei voinut syntyä erehdystä.
