22
[s. 22] Kun kirjaimet osattiin muodostaa, niin tuli kysymys sanojen muodostamisesta. Mutta siinäpä vasta vaikeus ilmaantuikin. Jos muodosti sanoja, niin helposti saattoi syntyä erehdyksiä, kun ei tiennyt, missä toinen sana loppui ja toinen alkoi. Isä Kiljunen ehdotti silloin, että jokaisen sanan jälkeen pitäisi hypätä ilmaan.
Se ei ole vaikeaa, sanoi äiti Kiljunen ja hyppäsi oikein korkealle.
Nyt oli herrasväki voittanut kaikki vaikeudet, ei tarvittu enää mitään muuta kuin harjaantumista. Pihamaan toisella puolella seisoivat isä ja äiti Kiljunen, Mökö ja Luru toisella puolella. Ja nyt annettiin merkkejä ja ilmoitettiin asioita toisilleen. Naapurit kokoontuivat katsomaan tätä Kiljusten tanssia, joksi he sitä sanoivat, sillä herrasväki teki todella tanssivan joukon vaikutuksen, he kun heittelivät käsiään ja jalkojaan, konttasivat maassa usein, koska M kirjain on kielessä hyvin tavallinen, ja sanojen välillä hyppelivät ilmaan.
Ensi alussa kyläläiset kummastelivat tätä kaikkea, mutta kun tiedonjano on ihmisissä tavallinen ja kun kaikki siihen kuuluva aina herättää harrastusta, niin alkoivat kylän lapset ensin tällä uudella tavalla muodostaa kirjaimia, saatuaan Kiljusilta opetusta. Eikä kestänyt kauaakaan, kun tällainen puhuminen oli kylässä aivan tavallista. Sanomalehdetkin alkoivat tästä kirjoittaa, ja monet asiantuntijat väittivät, että tämä tällainen puhuminen oli ehdottomasti terveellisempää kuin suun käyttäminen, koska koko ruumis
