25
[s. 25] tätä »Kiljusten aapista», joksi sitä nimitettiin, toteuttamaan, niin maaseutulaiset oikein innostuivat siihen, ja koulujen todistuksiin painettiin voimistelun jälkeen aivan eri kohta numeroita varten tässä aineessa.
Koko Kiljusen naapurijoukko oli oppinut tämän uuden kielen ja siihen kovin innostunut. Kaikenlaisissa tapauksissa sitä käytettiin ja huomattiin siitä olevan hyötyä.
Mutta eräänä päivänä sai tämä isä Kiljusen keksimä merkkikieli aikaan suuren hämmingin.
Muutamat kyläläiset olivat nähneet erään salaperäisen miehen kulkevan kylässä kantaen suurta raskasta laatikkoa ja menevän lähelle olevalle kukkulalle. Hän oli maanmittari, jonka piti mittailla seutua ja kartoittaa se. Tätä eivät kyläläiset tietäneet. Kaikki olivat hyvin uteliaita pääsemään selville siitä, mitä tuo mies oikeastaan hommasi. Eräs, joka oli lukenut paljon sanomalehtiä ja oli huomannut niissä kertomuksia kaikenlaisista pahantekijöistä, keksi sen, että tuolla miehellä mahtoi olla pahoja aikeita ja että hän oli vaarallinen henkilö.
— Kyllä minä siitä otan selon, sanoi isä Kiljunen, joka ei koskaan mitään pelännyt. — Minä menen kukkulalle ja tarkastan hänen laatikkonsa. Ja jos jotain huomaan vaarallista, niin ilmoitan siitä teille merkkikielellä.
Kyläläiset ihastuivat kovasti ja huomasivat, että merkkikieli todella oli ihmeellinen keksintö, koska isä
