43
[s. 43] syötävä. Isä Kiljunen riensi katsomaan, näki rakkaan poikansa roikkuvan ilmassa korkealla köydestä. Hän otti palokoukun, jommoisia maalla on aina tikapuiden yhteydessä, tarttui sillä Lurun vaatteisiin ja kiskaisi oikein voimainsa takaa. Arvaahan, miten silloin kävi, hoitajatar lensi taas korkealle ilmaan. Lurun päästessä isänsä viereen maahan.
Äiti Kiljunen riensi silloin apuun. Hän kiipesi tikapuita myöten katolle, laskeutui köyttä myöten hoitajattaren luo. Mutta eihän hän ja hoitajatar yhdessä painaneet niin paljoa kuin isä Kiljunen ja Luru toisella puolen taloa. Mökö meni silloin kovalla kiireellä auttamaan ja kiipesi hänkin katolle ja laskeutui köyttä myöten äitinsä viereen. Siinä heitä nyt roikkui kolme henkilöä ja he yhteensä painoivat saman verran kuin isä Kiljunen ja Luru yhteensä. Seurauksena oli, että köysi alkoi valua hitaasti alaspäin hoitajattaren puolella ja isä Kiljusen puolella se nousi. Ja sitten se pysähtyi! Toisella puolella rakennusta roikkuivat puolimatkassa maan ja katon välissä hoitajatar, äiti Kiljunen sekä Mökö, toisella puolella isä Kiljunen ja Luru. Eivätkä he tienneet, mitä heidän piti tehdä. Ja silloin he kaikki huusivat.
Tietysti sellainen huuto, jonka Kiljuset päästivät hädissään, kuului kauas. Koko kylänväki tuli avuksi. Plättä seisoi pihalla ja kirkui:
— Ne putoovat, ne putoovat!
Ja Pulla vinkui surkeasti.
